Aikansa hän osasi käyttää niin hyvin, että jo aamupäivällä suoritti kaikki yksityiset ja yleiset asiat. Lopun päivästä hän puuhasi Babylonin kaunisteluhommissa. Hän esitytti murhenäytelmiä, jotka panivat itkemään, ja huvinäytelmiä, joille naurettiin, mikä kaikki oli jo aikoja sitten joutunut pois muodista, mutta nyt jälleen hänen hyvän makunsa johdosta heräsi henkiin. Hän ei suinkaan pitänyt itseänsä viisaampana kuin taiteilijat; hän palkitsi heitä lahjoillaan ja kunnianosotuksilla eikä salaa kadehtinut heidän kykyjään. Iltaisin hän huvitti suuresti kuningasta ja varsinkin kuningatarta. Kuningas lausui: "Suuri ministeri!" Kuningatar virkkoi: "Rakastettava ministeri!" ja molemmat lisäsivät: "Olisipa ollut suuri vahinko, jos hänet olisi hirtetty!"
Milloinkaan ei minkään arvohenkilön ole tarvinnut antaa naisille niin paljon puheillepääsyjä kuin Zadigin. Enimmät tulivat puhumaan hänelle asioista, joita heillä ei ollenkaan ollut, päästäkseen siten suhteisiin hänen kanssaan. Kateellisen vaimo oli heistä ensimmäisiä. Hän vannoi Zadigille Mithran ja Zend-Avestan nimessä tuntevansa syvintä inhoa miehensä menettelyä kohtaan. Uskoipa hän hänelle lisäksi, että mies muka oli raaka ja mustasukkainen, ja antoi hänen ymmärtää, että jumalat rankaisisivat häntä, kieltämällä häneltä sen pyhän tulen kallisarvoiset vaikutukset, jonka avulla yksin ihminen tulee kuolemattomien kaltaiseksi. Vihdoin hän antoi sukkanauhansa pudota. Zadig otti sen ylös tavallisella kohteliaisuudellaan, mutta ei sitonut sitä itse tuon naisen polveen; ja tämä pieni virhe, jos se edes virhe olikaan, oli mitä kauheimpien onnettomuuksien aiheena. Zadig ei ajatellut asiaa sen pitemmälle, mutta kateellisen vaimo ajatteli sitä paljonkin.
Muitakin naisia ilmoittautui joka päivä. Babylonin salaiset aikakirjat väittävät hänen kerran langenneen kiusaukseen, mutta olleen kummissaan siitä, että nautinto ei tyydyttänyt häntä ja että hän syleili lemmittyään aivan hajamielisesti. Se nainen, jolle hän, miltei tietämättään, osotti suosiotaan, oli eräs kuningatar Astarten kamarirouva. Lohdutuksekseen ajatteli tuo hellä babylonitar mielessään: Tuon miehen pään täytyy nähtävästi olla hirveän täynnä asioita, koska hän hautoo niitä lemmenkohtauksissakin. — Sellaisella hetkellä, jolloin useimmat eivät virka mitään ja toiset taas kuiskivat vain pyhiä sanoja, sattui Zadig äkkiä huudahtamaan: "Kuningatar!" — Babylonitar luuli hänen vihdoinkin onnellisena hetkenä tulleen järkiinsä ja sanoneen juuri hänelle: "Kuningattareni!" Mutta Zadig, edelleen sangen hajamielisenä, mainitsikin Astarten nimen. Nainen taas, joka tällaisella onnen hetkellä tulkitsi kaikki omaksi edukseen, kuvitteli mielessään hänen tahtoneen sanoa: "Sinä olet kauniimpi kuin kuningatar Astarte."
Hän jätti Zadigin haaremin, saatuaan sangen kauniita lahjoja. Seikkailunsa hän kertoi heti kateellisen vaimolle, joka oli hänen paras ystävättärensä. Tämä loukkautui hirveästi syrjäyttämisestään ja lausui:
"Minulle hän ei ole suvainnut edes kiinnittää jälleen tätä sukkanauhaani, jota en enää tahdo koskaan käyttää."
"Kas vain!" lausui onnellinen nainen kateelliselle. "Sinähän käytät samanlaisia sukkanauhoja kuin kuningatar! Ostatko ne siis samalta valmistajaltakin?"
Kateellinen vaipui, mitään vastaamatta, syviin mietteisiin ja lähti neuvottelemaan kateellisen miehensä kanssa.
Sillä välin Zadig huomasi olevansa aina hajamielinen, milloin antoi puheillepääsyjä tai istui tuomarina. Hän ei ymmärtänyt, mistä se johtui; ja tämä olikin hänen ainoa huolensa.
Hän näki merkillisen unen. Hänestä tuntui kuin lepäisi hän pehmeällä ruusuvuoteella, josta luikersi esiin käärme, pistäen häntä terävällä, myrkyllisellä kielellään suoraan sydämeen.
"Ah!" sanoi hän, "jo kauan olen maannut kuivilla ja pistävillä ruohoilla; nyt lepään ruusuvuoteella; mutta kuka on tuo käärme?"