Samaan aikaan sattui kuninkaan huoneessa olemaan pieni kääpiö, joka kyllä oli mykkä, mutta ei suinkaan kuuro. Häntä siedettiin kaikkialla; hän sai olla salaisintenkin asiain todistajana, aivan kuin kotieläin. Tuo pieni mykkä oli suuresti kiintynyt kuningattareen ja Zadigiin. Yhtä paljon hämmästyen kuin kauhistuen hän kuuli kuninkaan määräävän heidät murhattaviksi. Mutta mitä tehdä, estääkseen tuon hirveän käskyn toteutumasta aivan lähimpinä hetkinä? Hän ei voinut huutaa, mutta hän osasi maalata ja sangen sattuvasti. Niinpä hän viettikin osan yötä piirtämällä kaiken sen, mitä tahtoi saattaa kuningattaren tiedoksi. Hänen piirroksensa esitti kuvan yhdessä kulmassa kuninkaan raivostuneena antamassa käskyjään eunukille; lisäksi nähtiin siinä pöydällä sininen nuora ja astia, samoin sinisiä sukansiteitä ja keltaisia nauhoja, sekä vihdoin kuvan keskellä kuningatar kuolemassa hovinaistensa käsiin ja Zadig kuristettuna hänen jaloissaan. Taivaanrannalla näkyi nouseva aurinko osoittamassa, että tämän julman toimituksen tuli tapahtua aamuruskon ensimmäisten säteiden koittaessa.
Saatuaan työnsä valmiiksi hän riensi heti erään kamarirouvan luo, herätti hänet ja antoi hänen ymmärtää, että hänen piti heti viedä tämä kuva kuningattarelle.
Keskellä yötä sitten kolkutettiin äkkiä Zadigin ovelle. Hänet herätettiin ja hänelle annettiin kuningattaren lähettämä kirjelippu. Hän luuli näkevänsä unta; vapisevin käsin hän aukaisi kirjeen. Kuka voisikaan kuvata hänen yllättävän hämmästyksensä ja musertavan epätoivonsa hänen lukiessaan siitä: "Paetkaa heti paikalla, tai Teiltä riistetään henki. Paetkaa, Zadig; minä käsken sen rakkautemme ja keltaisten nauhojeni nimessä. Minä en ole syyllinen, mutta tiedän, että minua odottaa rikollisen kuolema."
Zadig tuskin kykeni saamaan sanaa suustaan. Hän kutsutti Kadorin ja ojensi kirjeen ääneti hänelle. Kador velvoitti hänet tottelemaan ja lähtemään päätä pahkaa suoraan Memfiiseen.
"Jos rohkenet mennä tapaamaan kuningatarta", sanoi hän, "niin joudutat vain hänen kuolemaansa. Jos taas aiot puhutella kuningasta, niin sekin on hänelle turmioksi. Minä otan osalleni hänen kohtalonsa, seuraa sinä omaasi. Levitän huhun että olet lähtenyt Intiaa kohti. Tulen sitten heti perästä sinua tapaamaan ja ilmoittamaan sinulle, mitä Babylonissa on tapahtunut."
Heti paikalla antoi Kador tuoda kaksi mitä nopeakulkuisinta dromedaaria erään salaisen palatsinportin luo. Hän auttoi Zadigin, jota täytyi kantaa ja joka oli aivan menehtymäisillään, toisen selkään. Yksi ainoa palvelija saattoi häntä; ja pian kadotti Kador, joka myös oli hämmästyksen ja surun vallassa, ystävänsä näkyvistään.
Kun tuo ylhäinen pakolainen oli saapunut erään kukkulan rinteelle, jonne koko Babylon näkyi, hän käänsi katseensa kuningattaren palatsia kohti ja meni tainnoksiin. Hän tointui siitä ainoastaan vuodattaakseen kyyneliä ja toivoakseen itselleen kuolemaa. Vihdoin, mietittyään tuon maailman rakastettavimman naisen ja ensimmäisen kuningattaren surkeaa kohtaloa, hän hetkiseksi palasi omaan itseensäkin ja huudahti:
"Mitäpä onkaan ihmiselämä? Oi hyve! mitä hyödytit minua? Kaksi naista on minut arvottomasti pettänyt; kolmannen, joka ei ole ollenkaan syyllinen ja joka on kauniimpi kuin nuo toiset, täytyy kuolla! Kaikki se hyvä, jota olen tehnyt, on aina ollut minulle pelkäksi kiroukseksi, ja minä olen kohonnut kunnian kukkuloille syöksyäkseni sieltä vain sitä hirvittävämpään onnettomuuden kuiluun. Jos olisin ollut ilkeä kuten niin monet muut, olisin onnellinen kuten hekin."
Näiden murheellisten mietteiden painamana, silmät tuskan hunnun samentamina, kuoleman kalpeus kasvoilla ja mieli synkkään epätoivoon kokonaan syöstynä, hän jatkoi matkaansa Egyptiä kohti.