"Hän pakotti minut tappamaan hänet; olen kostanut puolestanne. Te olette vapautunut raivoisimmasta miehestä, mitä olen koskaan nähnyt. Mitä tahdotte nyt minun tekemään hyväksenne?"
"Kuolema sinulle, heittiö!" vastasi nainen. "Kuolema sinulle! Sinä olet tappanut rakastettuni. Jospa voisin repiä sydämesi kappaleiksi!"
"Mutta, hyvä rouva", vastasi Zadig. "Teilläpä oli tosiaan vallan hirveä mies rakastajana! Hän löi Teitä kaikin voimin, ja minulta hän tahtoi riistää hengen, koska olitte pyytänyt minua avuksenne."
"Oi jospa hän vieläkin löisi minua!" virkkoi nainen, päästellen valitushuutoja. "Minä ansaitsin sen hyvin, sillä olin antanut hänelle kyllin syytä mustasukkaisuuteen. Taivas suokoon, että hän yhä löisi minua ja että sinä makaisit maassa hänen sijastaan!"
Hämmästyneempänä ja vihastuneempana kuin koskaan ennen koko elämässään Zadig sanoi hänelle:
"Hyvä rouva! Niin kaunis kuin olettekin, niin ansaitsisitte nyt minulta kelpo selkäsaunan; siinä määrin te olette järjiltänne! Mutta en katso sen maksavan vaivaa."
Samassa hän nousi kamelinsa selkään ja ratsasti kauppalaa kohti. Päästyään tuskin muutamia askelia hän käännähti, kuullessaan takaa melua, jonka neljä Babylonista saapuvaa pikalähettiä aiheutti. He nelistivät valtoimin suitsin. Eräs heistä, nähdessään tuon naisen, huudahti:
"Juuri hän se on! Hän on sen kuvan näköinen, joka meille on hänestä annettu."
He eivät välittäneet kuolleesta, vaan valtasivat haltuunsa muitta mutkitta naisen, joka nyt yhtä mittaa huusi Zadigille:
"Auta minua kerta vielä, jalo muukalainen! Suo minulle anteeksi ajattelemattomat sanani. Auta minua ja minä olen omasi hautaan saakka!"