"Minä näen", lausui hän, "että minun onneton kohtaloni vetää sinutkin mukaansa. Tähän saakka on kaikki kääntynyt minulle perin omituiseen suuntaan. Minut tuomittiin sakkoihin siitä että olin nähnyt koiran juoksevan ohitseni. Aarnikotkan takia minut tahdottiin seivästää. Olin jo menossa kuolemaan siitä että olin sepittänyt säkeitä kuninkaan ylistykseksi. Vähällä piti etten tullut kuristetuksi siitä että kuningattarella oli keltaisia nauhoja. Ja nyt olen sinun kanssasi tuomittu orjuuteen siitä että eräs hirviö kuritti lemmittyänsä. Mutta ei hätää, älkäämme kadottako rohkeuttamme; kenties tämä kaikki pian päättyy. Arabialaisilla kauppiailla täytyy nyt kerta kaikkiaan olla orjia, ja miksi en minä voisi olla orjana yhtä hyvin kuin joku toinenkin, koska olen ihminen kuten muutkin? Tämä kauppias ei voine olla armoton. Hänenhän täytyy kohdella hyvin orjiaan, jos tahtoo saada heistä hyötyä."
Niin hän puhui, mutta sydämensä syvyydessä hän ajatteli vain Babylonin kuningattaren kohtaloa.
Setok, kauppias, lähti kahta päivää myöhemmin orjineen ja kameleineen matkalle Arabian erämaahan. Hänen heimonsa asui Horebin aavikon rajoilla. Tie sinne oli pitkä ja vaivalloinen. Matkalla Setok pani paljon enemmän arvoa palvelijaan kuin Zadigiin, koska edellinen osasi paljon paremmin kuormittaa kameleja. Niinpä hän saikin Setokilta osakseen kaikenlaisia pieniä suosionosoituksia.
Yksi kameleista kuoli kahden päivämatkan päässä Horebista; hänen kuormansa jaettiin palvelijain selkään. Myös Zadig sai osansa. Setokia alkoi naurattaa, kun hän näki kaikkien palvelijainsa kulkevan selkä köykyssä. Zadig rohkeni ryhtyä hänelle selvittämään syytä siihen ja opetti hänelle tasapainon lait. Kauppias hämmästyi ja alkoi katsella häntä vallan toisilla silmillä. Huomattuaan saattaneensa kauppiaan mielenkiinnon hereille Zadig teki sen kaksinkertaiseksi, selvittämällä hänelle paljon asioita, jotka läheisesti koskivat hänen kaupankäyntiänsä. Hän kertoi hänelle samankokoisten metallien ja tavarain ominaispainosta, useain hyödyllisten eläinten ominaisuuksista ja keinoista, joilla hyödyttömistäkin voitiin saada hyötyä. Ja niinpä huomasikin Setok hänet sangen viisaaksi ja antoi hänelle etusijan hänen toverinsa rinnalla, jota hän ensin oli pitänyt niin suuressa arvossa. Hän kohteli Zadigia hyvin, eikä hänellä ollut syytä sitä katua.
Saavuttuaan heimonsa keskuuteen Setok aluksi vaati takaisin viittäsataa unssia hopeaa eräältä heprealaiselta, jolle hän oli ne kahden todistajan läsnäollessa lainannut. Molemmat todistajat olivat kuitenkin sillä välin kuolleet, ja hebrealainen, jota ei nyt voitu todistaa lainanottajaksi, omisti itselleen kauppiaan hopean, kiittäen Jumalaa siitä, että tämä oli suonut hänelle keinon pettää arabialaista. Setok uskoi huolensa Zadigille, josta oli jo tullut hänen neuvonantajansa.
"Missä annoitte tuolle uskottomalle ne viisisataa unssia?" kysyi Zadig.
"Eräällä isolla kivellä, lähellä Horebin vuorta", vastasi Setok.
"Millainen on miehekseen velallisenne?" kysyi Zadig.
"Suuri lurjus", virkkoi Setok.
"Minä tarkoitin kysyä, onko hän vilkas vai veltto, älykäs vai varomaton."