Hän vei Zadigin mukanaan linnaansa ja käski väkensä kohdella häntä hyvin; iltasella Arbogad halusi aterioida Zadigin kanssa.
Linnan isäntä oli niitä arabialaisia, joita nimitetään rosvoiksi; kuitenkin hän monien ilkitöiden ohella joskus teki hyviäkin töitä. Hän rosvosi kauhean kiihkeästi, mutta oli toiselta puolen hyvin antelias. Samalla hän oli peloton toimissaan, mutta jokseenkin lempeämielinen rauhallisissa oloissa, mässääjä pöydän ääressä, hupaisa keskellä mässäystään ja mitä suurimmassa määrässä avomielinen. Zadig miellytti häntä kovin; hänen juttelunsa, joka pian vilkastui, pitensi ateriaa. Vihdoin virkkoi Arbogad hänelle: "Kehoitan sinua ryhtymään minun palvelukseeni; se olisi sinulle parasta. Tämä ammatti ei ole mikään huono; sinä voit siinä ajan pitkään päästä minun tasalleni."
"Saanko luvan kysyä, mistä saakka olette harjoittanut tätä jaloa ammattia", sanoi Zadig.
"Varhaisimmasta nuoruudestani", vastasi päällikkö. "Olin erään verrattain taitavan arabialaisen palveluksessa, mutta asemani tuntui minusta sietämättömältä. Olin aivan epätoivoinen nähdessäni, ettei koko maan päällä, joka kuitenkin kuuluu yhtä paljon kaikille ihmisille, kohtalo ollut suonut minulle omaa osaani. Uskoin huoleni eräälle vanhalle arabialaiselle, joka virkkoi minulle: 'Poikani, älä ole epätoivoinen! Muinoin valitteli eräs hiekkajyvänen sitä, että hän oli vain tuntematon hiukkanen aavikolla. Muutamien vuosien perästä hänestä oli tullut timantti, ja nykyään hän on kaunein koristus Intian kuninkaan kruunussa'. Nämä sanat vaikuttivat suuresti minuun; minä olin tuo hiekkajyvänen ja päätin tulla timantiksi. Alotin varastamalla kaksi hevosta; liityin tovereihin ja voin siten pian ryöstää pieniä karavaaneja. Niin onnistui minun vähitellen poistaa se epäsuhta, joka aikaisemmin oli ollut minun ja muiden ihmisten välillä. Minullakin oli nyt osuuteni tämän maailman hyvästä, jopa olin saanut hyvitystä oikein koron kanssa. Minua pidettiin suuressa arvossa, minusta tuli rosvopäällikkö; tämän linnan sain haltuuni ripeästi toimimalla. Syyrian maaherra tahtoi minut tästä karkoittaa, mutta minä olin jo liiaksi rikas silloin enää pelätäkseni ketään. Annoin maaherralle rahaa ja sillä keinoin säilytin linnan, jopa suurensinkin aluettani. Vieläpä hän nimitti minut niiden verojen hoitajaksi, jotka Kallio-Arabia maksaa kuningasten kuninkaalle. Minä hoidinkin hyvin verojen kokoojan viran, mutta huonosti niiden tilityksen. Babylonin suuri desterham lähetti kuningas Moabdarin nimessä tänne erään pikkusatraapin kuristuttamaan minut kuoliaaksi. Tuo mies saapuikin määräyksineen, mutta minulla oli jo kaikesta tieto. Hänen näkyvissään annoin kuristaa kuoliaiksi ne neljä miestä, jotka hän oli tuonut mukanaan kiristämään narua kaulaani, ja kysyin sitten häneltä, kuinka paljon minun kuristuttamiseni olisi hänelle mahdollisesti tuottanut. Hän vastasi, että hänen palkkionsa olisi voinut nousta noin kolmeensataan kultarahaan. Minä todistin hänelle selvästi, että hän ansaitsisi paljon enemmän minun luonani. Hänestä tulikin alapäällikköni, ja nykyään hän on parhaimpia ja rikkaimpia miehiäni. Jos seuraat neuvoani, niin onnistut kuten hänkin. Ei ole milloinkaan ollut parempaa tilaisuutta rosvoiluun kuin nyt, kun kuningas Moabdar on murhattu ja Babylonissa on kaikki sekasorrossa."
"Moabdarko murhattu?" huudahti Zadig. "Ja miten on käynyt kuningatar Astarten?"
"Siitä en tiedä mitään", vastasi Arbogad. "Tiedän ainoastaan sen verran, että Moabdar on tullut mielipuoleksi, että hänet on surmattu, että Babylon on yhtenä suurena murhapesänä, että koko valtakunta on toivottomassa tilassa, että siellä yhä edelleen voi tehdä hyviä kaappauksia ja että minä puolestani olen mainiosti käyttänyt tilaisuutta hyväkseni."
"Mutta kuningatar!" huudahti Zadig. "Taivaan nimessä, etkö tiedä mitään kuningattaren kohtalosta?"
"Olen kuullut puhuttavan eräästä Hyrkanian ruhtinaasta", vastasi Arbogad. "Kuningatar on nähtävästi hänen haaremissaan, jollei hän ole meteleissä saanut surmaansa. Minä puolestani himoitsen enemmän saalista kuin uutisia. Olen ryöstöretkilläni ottanut useitakin naisia, mutta en ole pitänyt niistä ketään. Minä myyn ne kalliista hinnasta, jos ovat kauniita, huolimatta ollenkaan siitä, keitä he ovat. Arvoa ei kukaan osta: ruma nainen, vaikkapa olisi itse kuningatar, ei saa ostajaa. Kenties olen myynyt kuningatar Astartenkin; kenties hän on kuollut; mutta se ei liikuta minua, ja luulenpa, ettei sinunkaan pitäisi välittää asiasta enempää kuin minun."
Näin jutellessaan hän samalla naukkaili niin tukevasti ja sekoitti kaikki käsitteet siinä määrin, että Zadig ei voinut saada häneltä mitään selvyyttä.
Hän istui hämmästyneenä, masentuneena, ääneti. Arbogad joi yhä, kertoi juttujaan ja vakuutti lakkaamatta olevansa onnellisin ihminen maan päällä sekä kehoitteli Zadigia pyrkimään yhtä onnelliseksi. Vihdoin hän, viininhöyryjen suloisesti uuvuttamana, vaipui rauhaisaan uneen.