Hän alkoi jo napista kaitselmusta vastaan ja tunsi kiusausta uskoa, että julma sallimus vallitsi kaikkea, sortaen hyviä ja suosien vihreitä ritareja. Enemmän vielä pahoitti häntä se, että hänellä oli yllään tuo vihreä sotisopa, joka oli tuottanut hänelle niin paljon ivanaurua. Hän möikin sen eräälle kohtaamallensa kauppiaalle halvasta hinnasta ja sai tältä sijaan takin ja korkean lakin. Tässä asussa hän vaelsi pitkin Eufratin rantaa, täynnä epätoivoa ja syyttäen sydämessään kaitselmusta, joka alati vainosi häntä.
XX
Erakko
Matkallaan hän kohtasi vanhan erakon, jonka valkea ja kunnianarvoisa parta ulottui vyötäisille asti. Kädessä hänellä oli kirja, jota hän tarkkaavasti luki. Zadig pysähtyi ja kumarsi hänelle syvään. Erakko tervehti häntä niin ylevin ja lempein elein, että Zadigia halutti keskustella hänen kanssaan. Hän kysyi häneltä, mitä kirjaa hän luki.
"Kohtalon kirjaa",[40] sanoi erakko. "Tahdotko tutustua siihen?"
Hän antoi kirjan Zadigin käsiin, mutta vaikka tämä taisikin useita kieliä, ei hän voinut saada siitä selville yhtään ainoaa kirjainta.
"Sinä näytät kovin huolestuneelta", sanoi hänelle tuo hyvä vanhus.
"Ah, onpa minulla siihen tarpeeksi syytä", virkkoi Zadig.
"Jos sallit minun seurata mukanasi", sanoi vanhus, "niin kenties voin olla sinulle hyödyksi. Olen jo ennenkin vuodattanut lohdutuksen tunteita onnettomien sieluun."
Zadig tunsi syvää kunnioitusta erakon kasvojen ilmettä, partaa ja kirjaa kohtaan. Keskustelun jatkuessa hän huomasi, että erakolla oli kaikesta tavattoman syvällinen tieto ja selvyys. Hän puhui sallimuksesta, oikeudesta, siveellisyydestä, korkeimmasta hyvästä, inhimillisestä heikkoudesta, hyveistä ja paheista niin elävällä ja sattuvalla kaunopuheisuudella, että Zadig tunsi vastustamattoman tenhon kahlehtivan itseänsä häneen. Hän rukoili hartaasti erakkoa pysymään hänen seurassaan, kunnes ennättäisivät palata Babyloniin.