"Pyydän sinulta samaa suosionosotusta", sanoi vanhus hänelle. "Vanno minulle Ormuzdin nimessä, ettet eroa minusta muutamaan päivään, mitä hyvänsä minä teenkin."
Zadig vannoi, ja he vaelsivat yhdessä edelleen.
Iltasella molemmat matkamiehet saapuivat erään komean linnan luo. Erakko pyysi vieraanvaraisuutta itselleen ja nuorelle seuralaiselleen. Ovenvartija, jota olisi voinut luulla suureksi herraksi, vei heidät halveksuvan armollisesti sisälle. Heidät esitettiin korkea-arvoiselle palvelijalle, joka näytteli heille isännän loistavat huoneet. Heidät sijoitettiin hänen pöytänsä alipäähän, linnanherran suvaitsematta luoda heihin silmäystäkään; kuitenkin heitä palveltiin kuten muitakin herkullisesti ja ylellisesti, vieläpä lopuksi ojennettiin heille pesuvettä kultaisessa, smaragdeilla ja rubiineilla koristellussa maljassa. Sitten heidät vietiin nukkumaan kauniiseen huoneeseen, ja seuraavana aamuna palvelija toi kummallekin heistä kultarahan, jonka jälkeen he saivat mennä.
"Linnan isäntä näyttää olevan ylevämielinen, joskin hieman ylpeä mies", sanoi Zadig tiellä. "Hän harjoittaa vieraanvaraisuutta jalolla tavalla."
Näin sanoessaan hän huomasi, että erakon vyöstä riippuva perin laaja taskun tapainen näytti kovin pingottuneelta ja pullistuneelta, ja hän näkikin siellä tuon jalokivillä koristellun kultamaljan, jonka erakko oli varastanut. Aluksi hän ei rohjennut mainita siitä mitään, mutta oli kuitenkin peräti ällistynyt.
Keskipäivällä erakko pysähtyi erään sangen pienen talon ovelle, jossa asui muudan rikas saituri. Hän pyysi vieraanvaraisuutta muutamiksi tunneiksi. Vanha, huonosti puettu palvelija otti hänet vastaan ynsein ilmein ja vei erakon ja Zadigin talliin, jossa heille tarjottiin muutamia mädäntyneitä oliiveja, huonoa leipää ja pahentunutta olutta. Erakko joi ja söi yhtä tyytyväisin ilmein kuin edellisenäkin päivänä. Sitten hän kääntyi tuon vanhan palvelijan puoleen, joka piti heitä silmällä nähdäkseen, varastaisivatko he jotakin; hän antoi hänelle nuo kaksi kultarahaa, jotka oli aamusella saanut, ja kiitti häntä hänen avuliaisuudestaan.
"Pyydän sinua", lisäsi hän, "esittämään minut herrallesi."
Ällistyneenä johti palvelija molemmat sisään.. "Jalo herra", sanoi erakko, "kaikesta siitä hyvyydestä, jota olet meille osoittanut, voin ainoastaan lausua nöyrimmät kiitokseni. Suvaitse kuitenkin ottaa vastaan tämä kultamalja heikkona kiitollisuuteni ilmaisuna."
Saituri oli vähällä kaatua selälleen. Erakko ei suonut hänelle aikaa tointua hämmästyksestään, vaan poistui mahdollisimman nopeasti nuoren matkatoverinsa kanssa.
"Arvoisa isä", sanoi Zadig, "mitä tämä kaikki oikeastaan merkitsee? Te ette näy missään suhteessa olevan muiden ihmisten kaltainen. Te varastatte jalokivillä koristetun kultamaljan siltä herralta, joka otti teidät loistavasti vastaan, ja annatte sen saiturille, joka kohtelee teitä arvottomasti."