"Poikani", vastasi vanhus, "tuo komea herra, joka kestitsee vieraita pelkästä turhamaisuudesta, jotta he ihailisivat hänen rikkauksiaan, tulee varmasti viisaammaksi; saituri taas oppii harjoittamaan vieraanvaraisuutta. Älä hämmästy mistään, vaan seuraa minua."
Zadig ei vielä ollut selvillä siitä, oliko hän tekemisissä kaikista ihmisistä hulluimman vai viisaimman kanssa; mutta erakko puhui sellaisella ylemmyydellä, että Zadig, jota muutoinkin sitoi valansa, ei voinut pidättyä seuraamasta häntä.
Iltasella he saapuivat erääseen sievästi rakennettuun, joskin yksinkertaiseen taloon, jossa mikään ei osoittanut enemmän tuhlausta kuin saituruuttakaan. Sen isäntänä oli maailmasta pois vetäytynyt filosofi, joka rauhassaan harrasti vain viisautta ja hyvettä eikä kuitenkaan tuntenut ikävystymistä. Häntä oli haluttanut rakentaa itselleen tämä tyyssija, jossa hän otti vieraita vastaan hienosti ja kohteliaasti, mutta ilman mitään kerskailua. Hän tuli itse matkamiehiä vastaan ja vei heidät ensiksi mukavaan huoneeseen levähtämään. Vähän ajan kuluttua hän tuli kutsumaan heidät maukkaalle ja hyvin laitetulle aterialle, jonka aikana hän hienotunteisesti lausui mielipiteensä Babylonin äskeisistä vallankumouksista. Hän näytti vilpittömästi kiintyneen kuningattareen ja toivoi, että Zadig olisi esiintynyt kilparadalla kruunua tavoittelemassa.
"Mutta ihmiset eivät ansaitsekaan Zadigin kaltaista kuningasta", lisäsi hän.
Zadig punastui ja tunsi tuskiensa kasvavan kaksinkertaisiksi. Keskustelussa oltiin yksimielisiä siitä, että maailmassa eivät asiat aina käy viisainten mielen mukaan. Erakko väitti kumminkin, ettei tunneta kaitselmuksen teitä ja että ihmiset tekevät väärin tuomitessaan kokonaisuutta, josta he näkevät vain pienimmän osan.
Puheltiin intohimoista.
"Ah, kuinka tuhoisia ne ovat!" sanoi Zadig.
"Ne ovat tuulia, jotka pullistavat laivan purjeita", vastasi erakko. "Ne upottavat sen joskus, mutta ilman niitä se ei voisi purjehtia. Sappi tekee kiukkuiseksi ja sairaaksi, mutta ilman sappea ei ihminen voisi elää. Kaikki täällä alhaalla on vaarallista, mutta kaikki on samalla tarpeellista."
Puheltiin mielihyvästä, ja erakko todisteli, että se on jumalallinen lahja.
"Sillä", sanoi hän, "ihminen ei voi itselleen antaa enemmän tunteita kuin ajatuksiakaan; hän ottaa vastaan kaikki; tuska ja riemu tulevat hänelle muualta, kuten koko hänen olemuksensa."