"Olen taistellut kuten muutkin", sanoi Zadig, "mutta toinen kantaa täällä minun varuksiani. Ja odottaessani kunniaa saada todistaa sen, pyydän lupaa päästä selvittämään arvoituksia."

Asiasta äänestettiin, ja hänen rehellisyytensä maine oli vieläkin niin juurtunut kaikkien mieleen, ettei luvan antaminen aiheuttanut mitään epäröintiä.

Ylimaagi esitti nyt seuraavan kysymyksen: "Mikä on maailman kaikista asioista pisin ja lyhyin, nopein ja hitain, helpoin jakaa ja samalla ulottuvaisin, enimmin laiminlyöty ja enimmin kaivattu, jota ilman ei mitään voi tapahtua, joka nielee kaiken pienen ja elävöittää kaiken suuren?"

Itobadin vuoro oli ensinnä puhua. Hän vastasi, ettei hänenlaisensa mies ymmärtänyt arvoituksia ja että hänelle oli kylliksi, kun oli voittanut vankoin peitsenpistoin. Muutamat sanoivat arvoituksen merkitsevän onnea, toiset valoa. Zadig yksin sanoi sen merkitsevän aikaa.

"Mikään ei ole pitempi", lisäsi hän, "sillä aika on ikuisuuden mitta; mikään ei ole lyhyempi, sillä sitä puuttuu meiltä kaikissa aikomuksissamme. Mikään ei ole pitkällisempi odottavalle; mikään ei ole nopeampi nauttijalle. Se ulottuu äärettömiin saakka suuressa; se jakautuu äärettömiin saakka pienessä. Kaikki ihmiset laiminlyövät sen; kaikki surevat sen kadottamista. Mitään ei tapahdu ilman sitä. Se painaa unhotukseen kaiken sen mikä on arvotonta jälkimaailmalle, ja se tekee suuret asiat kuolemattomiksi."

Kokous hyväksyi Zadigin selityksen.

Toinen kysymys kuului: "Mikä on se asia, joka saadaan, siitä kiittämättä; josta nautitaan, tietämättä kuinka; joka annetaan toisille, tietämättä miten se tapahtuu; ja joka kadotetaan, sitä huomaamatta?"

Jokainen sanoi mitä osasi; ainoastaan Zadig arvasi, että se oli elämä.

Yhtä helposti hän selvitti kaikki muutkin arvoitukset. Itobad tosin väitti joka kerta, ettei mikään ollut helpompaa ja että hän olisi suoriutunut niistä aivan yhtä hyvin, jos olisi viitsinyt vaivata itseään. Esitettiin kysymyksiä, jotka koskivat oikeutta, korkeinta hyvää, hallitsemisen taitoa, ja Zadigin vastaukset katsottiin kaikista perusteellisimmiksi.

"On suuri vahinko", sanottiin, "että niin etevä henki sijaitsee niin huonossa ritarissa."