Syöksyin tieheni minkä pääsin, humalasta olin täydellisesti selvinnyt.
Kun hän myöhemmällä tuli sisään puutarhasta yhä kalpeampana ja kuoppasilmäisempänä kuin tavallisesti ja tulin hänelle etehisessä vastaan, niin punastuin kuin keksitty koulupoika ja voin tuskin hätäisesti änkyttää terveiset ja antaa kukkavihkon.
Hän katsoi minuun aivan välinpitämättömänä, otti koneentapaisesti kukkavihkon kädestäni ja astui hoiperrellen huoneensa ovea kohti.
Seuraavana päivänä Minna pyysi, että hänen häänsä vietettäisiin aivan hiljaisuudessa ja että vihkiminen tapahtuisi kodissa. Se luvattiinkin hänelle. Joskus hän ei moneen päivään liikkunut ulkona. Eräänä iltana sanoi hän äkkiä minulle: — Herra von Stetten — tahtoisitteko seurata minua vähän matkaa metsään? Ikävöin raittiiseen ilmaan — ja luettuani saaomalehdissä, että joku kuljeksija oli karannut vanhan postimiehen kimppuun, pelkään mennä yksin metsään kävelemään.
Kylläpä osaat valehdella, ajattelin itsekseni syvään kumartaen. Yljiahtimestari huusi nauruun remahtaen:
— Kihlaus on varmaan tehnyt sinut araksi, ennenhän et pelännyt mitään maailmassa.
Kauniina tuoksuvana syyskuun iltana astelin suloisen tytön rinnalla omiin ajatuksiini vaipuneena. Tuskin sanaakaan vaihdoimme. Pari kertaa näin hänen jotakin kolinaa kuullessaan vavahtavan. Hän lähti silloin kiireemmin astumaan ja virkkoi kovalla äänellä minulle muutamia sanoja ja minäkin vastasin yhtä äänekkäästi.
Sen perästä seurasin häntä usein ja opin ihailemaan hänen luonnettaan ja kauneuttaan. Lieneekö naisen sydän milloinkaan niin urhoollisesti taistellut luvatonta tunnetta voittaakseen.
Mutta hän riutui tämän taistelun kestäessä. En tiedä huomasivatko muutkin hänessä tapahtuvan oudon muutoksen ja että hän, joka siihen asti nauroi unia ja aavistuksia, muuttui aivan taikauskoiseksi. Huomasin hänen merkillisen useasti puhuvan salaperäisistä asioista. Hän kysyi uskoinko minä, että kuolleen henki voi lähestyä maan päällä elävää rakastettua olentoa ja huomattavalla tavalla tälle ilmoittautua?
Vastasin vain nauramalla — kahdenkymmenen vanhana ei henkiä usko.