Louise Meyer! Kauankohan kyynel silmässäsi väräili ennenkuin se herahti karkealle paperille ja jätti siihen tuon keltaisen täpän, joka siinä vielä on nimesi vieressä!
Kuinka liikuttavia ovat seuraavat rivit:
Kun päivä kultaa elos teitä, Marian muista kyyneleitä! Voi varmaan kaunihimmat sua Myös lempiä — mut muista mua!
Luulisi vaarin olleen oikean sydänten musertajan, ellei tietäisi miten liioiteltuja lauseita siihen aikaan käytettiin.
Ystävyyden ja rakkaudenilmoitusten keskellä on eräs lehti, joka näyttää oikein eriskummalliselta, se kun vaalealla lyijykynäviivalla on kahtia jaettu. Mies ja nainen ovat tälle lehdelle kirjoittaneet.
Mies on kirjoittanut seuraavat rivit:
"Nuori ystäväni, olkaa aina niin onnellinen, kuin näiden rivien kirjoittaja nyt on.
Teidän Robert Osswald. Häitteni edellisenä iltana. Lokakuun 31 p:nä 1810."
Ja lyijykynäviivan alla luetaan:
"Sielumme on ikäänkuin vankina ruumiissamme — se on sen orjatar! Mutta lohdullista on ajatella, että muurit kerran kukistuvat ja kahleet katkeavat. Kuinka ihanaa vapaus lienee — vaan milloin?