Tuo onneton ajattelikin kehoitusta noudattaa, mutta kun hän epätoivoisena maleksi himmeässä, keväisessä yössä, puhutteli häntä eräs vanha tuttava, joka juuri posetiivinsa kera oli kaupunkiin menossa. Valkoinen partansa ja kumara selkänsä osottivat hänen tuntevan mitä hätä ja kurjuus on. Ukko houkutteli hänen hylkäämään hukuttautumistuumansa. Ja hän otti taas viulunsa ja kuljeksi positiivin soittajan kanssa, kunnes Lina syntyi. Sitten köytti hän lapsen selkäänsä ja kulki taas paikasta paikkaan ja soitti omaksi ja pienokaisen elatukseksi. Ja tyttö oppi astumaan ja puhumaan ja vihdoin laulamaankin heleällä lapsen äänellään. Isoksi hän kasvoi ja kauniiksi ja rakasti äitiään. Ja hän olikin äitinsä ainoa maallinen onni. — Linasta piti tulla hyvä ja ymmärtäväinen ihminen ja onnelliseksi piti hänen myöskin tulla!
Ja vaimo raukka uskoi minulle kuiskaamalla, että hän omisti säästöpankkikirjan, jossa oli joitakuita säästöönpantuja pennejä. Sillä Lina ei saisi saastuttaa itseään elämän inhoittavassa loassa; hän tulisi saamaan hyvin hyvät päivät. Hän asuisi talossa, jossa oli puhtaat, kirkkaat ikkunat, ja ikkunoissa valkoiset uutimet ja sitten hänen piti saada kunnon mieskin. Rahaa ei vielä ollut tarpeeksi — talteen säästäminen kun kävi niin hitaasti. Mutta sitten hän asettuisi jonnekin, jossa ei kukaan heitä tuntisi ja siellä hän lapsensa kanssa eläisi kuin kunniallinen nainen.
Kasvonsa hehkuivat kuumeentapaisesti ja silmänsä kiilsivät puhuessaan kuinka hän lapselleen hankkisi paremman tulevaisuuden.
— Uskokaa minua, armollinen rouva, tyttö ei näihin saakka ole mitään pahaa nähnyt. Olen uskollisesti valvonut häntä ja tarkkaan suojellut häntä kaikelta pahalta. Olen opettanut häntä hyväksi, siveäksi ja hurskaaksi. Hän ei ole koskaan ollut mukanani ravintoloissa, kun olen siellä soittanut. Hän on ainoastaan seurannut minua talosta taloon ja laulanut. Siitäkin olisin mielelläni säästänyt häntä; mutta hän on saanut tehdä sen ansion takia, sillä kun hän laulaa niin antavat ihmiset enemmän ja mieluummin kuin yksin soittaessani. Olenpa antanut hänen tilaisuuden sattuessa oppiakkin. Hän osaa lukea ja kirjoittaa ja on oppinut koko biblian historian, ja soitantoon hänellä on oikein erinomainen taipumus — minä kun kerran soitan hänelle sävelen, niin hän sen sitten jo laulaa aivan oikein.
Tuo kertomus ja se tapa, jolla köyhä vaimo sen kertoi, teki syvän vaikutuksen äidilliseen sydämeeni ja minä sanoin jälkeenpäin miehelleni:
— Äidinrakkautensa takia täytyy tuota vaimoraukkaa kunnioittaa, vaikkei hän meidän käsitystemme mukaan sitä ansaitsisikkaan. Tyttö on pieni, suloinen olento.
— Lähetä heille voimakasta ruokaa, Anita, kehoitti ukkoni.
Sitä teinkin parhaan taitoni mukaan. Hyvä ruoka, raitis metsäilma ja lepo kehittivät ennen pitkää tytöstä oikein ihanan loistokukan.
Pieni majala näytti säilyttäneen muinaisen vetovoimansa. Vanhan viulunsoittajattarenkin näytti olevan vaikea erota kosteikosta, jonka hän sattumalta oli löytänyt elämänsä erämaassa, ja tyttöparan takia mekin silmämme ummistimme. Iloiset, nuoret metsäoppilaamme olivat nyt antaneet pienelle majalle uuden nimen. Ensimältä sitä oli nimitetty ensimäisten asukkaittensa, silkkimatojen mukaan — sitten sitä sanottiin "erakkolaksi". Majoituksen perästä sitä nimitettiin "patroonataskuksi" ja nyt se sai nimekseen "Surkeuden ravintola". Ja todella viulunsoittajattaren sävelet soivat sieltä niin surullisina hiljaisina kesäiltoina, että olisi luullut kivienkin heltyvän. Hän sanoi ohjelmaansa täydentävänsä. Kohta kuului suloinen tytönäänikin ikäänkuin sovittavana ja lieventävänä säestyksenä viulun räikeille sävelille.
Nuoret herramme alkoivat kuleksia sen ikkunoiden takana. Mutta äiti oli urhoollisesti vahdissa ja mieheni ilmoitti kevytmielisille nuorukaisille, ettei hän suvainnut minkäänlaista armastelemista. Tyttö ei heistä vähääkään välittänyt, hän oli yhtä hiljainen, kaino ja vähäpuheinen kuin ennenkin. Lienenkö koskaan kuullut hänen yhteen menoon puhuvan kahta kokonaista lausettakaan. Silmänsä vain puhuivat — ikävästä, aivan kuin Mignon ja hänen laulunsa.