Pienen majan ikkunoiden alle kokoontui väliin lukuisa kuulijakunta, meidän lapsemme ja palvelijamme. Siitä huhuttiin lähimmälle maatilallekkin, josta myöskin useita soitonharrastajia saapui. Eräänä iltana istui äiti tyttärineen penkillä oven edessä soitellen ja laulellen tarmonsa takaa hartaille kuulijoille, jotka olivat asettuneet puoliympyrään tammien alle.
Säveleet tunkivat luoksemme ruokailuhuoneeseenkin ja pakottivat meidät kuuntelemaan. Vieraammekän, raatimies Mehrboom, unhoitti hetkeksi turpakalan lautaseilaan ja kysyi:
— Kuka se lienee, joka niin kauniisti laulaa?
— Tytöntypykkä silkkimatohuoneessa, vastasi vaari.
— Mitä? Kuinka?
Ja sitten seurasi selitys molemmista soittajista siellä ulkona. Me sanoimme vielä, että rouva Völkerlingin pikku Lina — vanhus näet nimitti itseään rouva Völkerlingiksi — oli suloinen nuori tyttö.
— Katsotaanpa heitä sitten, arveli pulska, neljäkymmenvuotinen vieraamme ja jatkoi atrioitsemista, mutta minusta tuntui hän hiukan hajamieliseltä. Hän otti tosin lisää lempiruokaansa, mutta hän ei nauttinut sitä tavallisella juhlallisuudellaan.
Kun pehmeä, vapiseva ääni taas alkoi uutta laulua laulaa laski raatimies kahvelin kädestään. Ja nyt hän kuunteli niin hartaasti, että oli mahdoton saada häntä palastakaan maistamaan metsäkauriin paistista. Eikä hän edes välittänyt aikaisin kypsyneistä muskatelli-päärynistä, joita hänelle jälkiruuaksi tarjosin. Hänen hartain halunsa näytti sillä hetkellä olevan päästä ulos raittiiseen ilmaan.
Teimme hänelle mieliksi. Ulkona kumotti kuu kuin kirkkain kulta ja ruusut ja resedat tuoksuivat, jotta olisi ollut synti olla tuota ihanuutta nauttimatta. Herra raatimies riensi nuoruuden kiihkolla edelleni. Voin vieläkin nähdä miten kullatut napit sinisestä verasta tehdyssä hännystakissaan kiilsivät kuunvalossa ja kuinka hän tunkeusi renkien ja piikojen ohi — suoraa päätä vastaisen kohtalonsa helmaan.
Rouva Völkerling viritti viuluaan ja alotti heti uuden kappaleen. Meidät ja vieraan herran nähdessään nousi hän seisalleen, vaan jatkoi soittamista. Hänen vierellään kohosi tyttären solakka vartalo — hänkin oli noussut seisalleen — ja äänensä soi kuin keijukaisen laulu.