— Äiti, nyt Oskar setä on kävelymatkalla Lina mamsellin kanssa. Ja toisen kerran: — Hän on lahjoittanut silkkisen esiliinan Lina mamsellille. Taloudenhoitajatar rohkeni ilkkuen kertoa nähneensä heidän kuutamolla metsänrannassa astelevan. Sanoipa voivansa vannoa, että raatimies oli nuorta tyttöä suudellutkin, mutta se väite sai minun pitämään ankaran nuhdesaarnan. Sanoin hänelle, että ilkeitten ja kateellisten parjaajain oli vallan helppo saattaa kunniallisia miehiä ja viattomia tyttöraukkoja huonoon huutoon, mutta etten minä ainakaan kärsisi senlaisia parjaajia talossani. Aioin muutoin kertoa ylijahtimestarille, miten hänen ystäväänsä parjattiin, jolla totisesti ei ollut ainoatakaan huonoa ajatusta ollut!
Se auttoi. Sen koommin en panettelemista kuullut, mutta itsekseni arvelin mitä kaikesta tästä syntyisi.
— No niin; viikon päästä seisoin eräänä kauniina päivänä kyökissä, jossa luumumarmelaadi kiehui kattilassa. Taloudenhoitajatarkin oli siellä. Huonetta täyttävästä suitsuavasta höyrystä sukelsi äkkiä laiha naisolento. Se oli rouva Völkerling, joka tärkeissä asioissa pyysi saada minua heti puhutella.
— Mikäs nyt on? kysyin harmistuneena. — Tulkaa takaisin iltapäivällä, kun olen hillonkeittämisen lopettanut.
— Suokaa minun vain sanoa muutamia sanoja, armollinen rouva!
Mitäpä tekisin? Hän näytti olevan hyvin liikutettu ja annoin hänen tulla kanssani saliin. Siellä asteli hän edes takaisin, naposteli esiliinaansa ja väänteli sileää vihkisormusta, jota hän aivan oikeudettomasti kantoi sormessaan.
— Tahdoin vain kysyä armolliselta rouvalta, sanoi hän, — älkää pahastuko — mutta arvaahan armollinen rouva äidin huolet — tahdon kysyä onko tuo herra Mehrboom, joka Linalleni on niin suosiollinen — onko hän kunnon mies? Tahi kenties — kenties hän vain tekee sitä aikansa kuluksi? Armollinen rouva tietää minun tuntevan miehet — hän huokasi syvään — kenties hän vain narrailee häntä? Jos se niin on, niin lähden tytön kanssa pois täältä jo tänä päivänä!
— Hyvä rouva Völkerling, vastasin minä, — mitä te oikeastaan tarkoitatte? Mielistelisikkö hän Linaanne? Siinä te varmaan erehdytte. Raatimies Mehrboomia miellyttää vain tyttärenne laulu, siinä kaikki. Ja pitäisihän teidän olla tottunut näkemään että siihen miellytään.
— Niin kyllä! Ajattelin vain, että moni ennen on syyttänyt kaunista ääntä, mutta ajatellut aivan toista. Tiedänhän sen omasta kokemuksestani, armollinen rouva.
— Raatimies on mieheni ystäviä, vastasin kylmästi, — ja siinä suhteessa ovat epäluulonne turhat, hyvä rouva. Mutta ellette voi niistä päästä, niin lienee parasta että lähdette.