— Mutta sinä sitä enempi, sanoi hän leikillisesti. — Kyllä sinä, Anita, sentään olet viisas rouva!
— Olenpa kyllä, selitin ylpeästi.
Mutta sillä kertaa erehdyin isosti, lapsi kulta! Kuinka olisinkaan voinut aavistaa mitä sinä yönä tapahtuisi? Kuinka voin ajatella että juuri samassa senlainen äidinrakkauden teko tehtäisiin, jonka veroisesta en koskaan sitä ennen enkä sen jälkeen ole kuullut mainittavan?
Tiesinhän kyllä, että tuo vanha viulunsoittajatar jumaloi lastaan. Ja että hän eli, kieltäytyi ja uurasti ainoastaan tyttärensä eteen, senhän hän itse oli sanonut. Mutta että hän — —
Oli vielä hämärä noin seitsemän tienoissa aamusella kun vaari ja minä istuimme kahvipöydän ääressä. Silloin Lina hyökkäsi huoneeseen puoleksi puettuna ja antamatta ilmoittaa itseään. Pehmeät lapselliset kasvot olivat jäykkänä ja verettöminä kauhistuksesta ja hän vapisi niin että tuskin sai sanaa suustaan.
— Jumalan tähden — mitä tämä on? huusin minä.
— Äitini! änkytti hän, — äitini — hän on kuollut!
Pakotin tytön istumaan tuolille, jolta juuri olin noussut. Annoin hänelle vettä ja huusin sisäpiikaa, että hän tulisi pitämään huolta melkein tunnottomasta tytöstä. Sitten riensin alas majalaan. Siellä makasi vanha viulunsoittajatar näennäisesti kuin unessa, huulilla tyytyväinen hymy. Mutta hän oli kylmä ja jäykkä — hän oli kuollut. Pallilla vuoteen ääressä oli tyhjennetty lasi. Siinä oli myöskin kirje, yksinkertaisesti laskettu paperipalanen, johon nimeni oli lyijykynällä kirjoitettu. Se oli suljettu likaisella suulakalla. Avasin kirjeen ja luin:
"Kuulin eilen illalla kaikki. Ja minä menen pois — sinne, josta on mahdoton enää palata. Pian olen tieltä poissa, herra Mehrboom voi syleillä morsiantaan — ja lapseni on elävä onnellisena, rakastettuna ja kunnioitettuna järjestetyissä oloissa. Pyydän armollisen rouvan pitämään Linan luonaan hääpäivään asti. Jumala on teitä siitä palkitseva. Ja minä pyydän ettei kukaan sano lapselleni, jotta vapaaehtoisesti läksin. Hän luulee minun kirjoittaneen armolliselle rouvalle lähdöstämme. Voihan sanoa että olen kuollut halvaukseen.
Kiitän kaikesta hyvästä, jota herrasväki on meille osottanut — Jumala sen palkitkoon teille ja lapsillenne. Säästöpankkikirja suorittaa hautajaiskulungit. Riittää siitä vielä Linallekin myötäjäisiksi; ei hänen tarvitse tulla miehensä kotiin aivan kuin kerjäläisen.