Hän pudisti päätään, — Huomenna!
— Ettekö pelkää olla täällä yksin?
— Ei, ei — en minä sitä pelkää.
— Hyvää yötä! —
— Hän ei tahdo enää tänä iltana tavata teitä, Mehrboom, sanoin hänelle sisään tultuani. — Mutta huomenna! Täytyy muistaa, että nyt on äidin hautauspäivä, ja saatte sentähden antaa anteeksi hänen oudon käytöksensä.
— Huomenna! toisti hän.
Illallista syödessä näytti hän kalpealta ja kärsimättömältä ja sanoi meille aikaisin hyvää yötä.
— Panempa vedon, että hän juoksee edes takaisin lemmittynsä ikkunan alla kylmässä ilmassa, sanoi vaari.
Ennenkuin rupesin levolle katsoin vakoillen majalaan päin. Pienestä ikkunasta vilkkui tuli. Vähän matkan päässä seisoi musta olento tammen runkoon nojautuneena.
— Se on melkein uskomatonta, Stetten, sanoin. — Tuo voimakas nelikymmenvuotias mies — rakastunut kuin kaksikymmenvuotias nuorukainen! Ja keneen? Tyttöön, joka antaa suudella itseään, mutta kauhistuu naimisiin mennä!