Vaikka hän sulttaanin vakoojana oli koonnut rikkauksia, pysyi hän kuitenkin köyhänä Haikina, joka yhä kaikilla tarjona-olevilla keinoilla koetti tuottaa turmiota kreikkalaisille ja itselleen hankkia etuja. Rikkauksiaan ei hän käyttänyt sulostuttaakseen elämäänsä tai auttaakseen onnettomia ja vähentääkseen tai lieventääkseen inhimillistä kurjuutta; päinvastoin hän oikean saiturin tavoin vartioi kultasäkkiään ja kätki ne huolellisesti lattiakivien alle viheliäisessä asunnossaan. Ulkonäöstä päättäen ei siinä luullut asuvan miehen, jolla oli tuhansia takanaan. Hänen onnellisimpia hetkiään olivat ne, jolloin hän sydänyöllä koko luomakunnan nauttiessa rauhallista virkistävää unta, voi laskea kultakolikoitaan, kurjan petoksensa hedelmiä, iloita niitä katsellessaan ja huomatessaan niiden luvun lisääntyneen tai onnistuneesta kolttosesta kreikkalaisten turmioksi.
Kuinka syvälle ihminen siihen suuntaan voi vajota, sen näytti Tommaso hirvittävimmällä tavalla.
Nuo palatsivirkamiehet, jotka olivat olleet syynä hänen isänsä turmioon ja kuolemaan, murhattiin molemmat peräkkäin keisarillisessa palatsissa huolimatta vartioista ja lukemattomasta joukosta kaikenlaisia palvelijoita, joita siellä hyöri kaikkialla.
Ankarimmallakaan tutkimuksella ei saatu syyllistä ilmi, mutta joka tarkkaan olisi voinut katsoa, olisi keisarillisen palvelijan puvussa tuntenut kukoistavan kauniin, nuoren armenialaisen, joka pirullisesti nauraen veti höyryävän tikarin molempien uhriensa rinnasta ja sitten yhtä jäljettömästi hävisi, kuin hän hämärän aikaan oli pujottautunut sisälle.
Siitä lähtien karttoi hän palatsia. Verellä tahratut vaatteet löydettiin eräästä kaupungin kolkasta ja ne tuottivat kovia kärsimyksiä niille, joille ne ko'on ja ruumiinmuodon puolesta sopivat, vaikkakaan tiedusteluilla ei saatu sen enempää selville. Armenialaisen Effreniin poikaa ei kukaan epäillytkään murhaajaksi, koska oikeastaan ei kukaan ihminen koko suuressa, avarassa Konstantinopelissa häntä tuntenut, eikä kukaan hänestä välittänyt; sillä ei kukaan olisi arvannut häntä tuoksi vanhuudesta kumaraiseksi ukoksi, joka laahusteli keisarikaupungin kaduilla kaupitellen koristaan kallisarvoisia ryytejä ja voiteita taikka myös joskus vaelsi maaseuduilla, eikä kukaan olisi luullut häntä vaarallisimmaksi vakoojaksi, joka oli valinnut pyrkimystensä päämääräksi kaupungin luovuttamisen turkkilaisten käsiin.
TOINEN LUKU.
Ei kukaan tietänyt paremmin, miten kreikkalaisten sotavoiman laita oli Konstantinopolissa, kuin keisari ja — Haik Tommaso. Edellinen sai ylimäiseltä ovenvartijalta Frantyeeltä tietonsa siitä surullisesta tosiasiasta, että kaupungin koko puolustusvoima, siihen luettuna kotimaiset ja vieraat joukot, jotka olivat tulleet avuksi, nousi vaan 4,973:een kreikkalaiseen ja 2,000 ulkomaalaiseen.
Tämä tieto oli kirjoitettuna keisarin vastaanottohuoneen pöydällä, johon keisari siitä syvästi masentuneena oli sen jättänyt, kun muudan palvelijoista, eräs viekas kreettalainen kepein askelin läheni pöytää, sieppasi paperin, luki sen ja sitten nopeasti kirjoitti luvut paperipalaselle, pisti sen sukkelasti piiloon ja huomaamatta poistui huoneesta.
Kreettalaisen asunto oli palatsin maakerroksessa. Hän istui samana iltana yksin huoneessaan, kun ovi aukeni ja kreettalaisen laivurin puvussa solakka, kaunis nuorukainen astui sisään ja maan tavan mukaan tervehti keisarin palvelijaa kreetan murteella.
"Minä olen tänään (oli 26 päivä tammikuuta 1453) tullut Kreetasta genualaisen Joan Giustinianin kaleereilla, joilla paitsi hyviä sotatarpeita tuotiin keisarille 700 genualaista sotilasta", sanoi hän puristaen maanmiehensä kättä, "ja tuon terveisiä sinulle sukulaisiltasi kotosaareltamme."