"Mutta mitenkäs minä saan nahkani säilytetyksi, kun janitsharit murhaten veressä rypevät?" kysyi Isidor.
"Kyllä minä siitä huolen pidän!" vastasi Tommaso. Juuri hän näet laivuri olikin.
"Me pelaamme uhkarohkeaa peliä, ystäväni", kuiskasi Isidor, "täällä, jossa kukaan ei luota toiseensa kauvemmin kuin hän hänet näkee!" —
"Eikö sinulle vaikein ole onnistunut, Isidor?" kysyi kreettalaiseksi laivamieheksi puettu Haik. "Etkö ole anastanut tärkeää asiakirjaa keisarin pöydältä? Meidän pelastumisemme on helpoin asia maailmassa. Kun kaikki menee mullin mallin, niin osaan minä tien turkkilaisten leiriin, ja siellä me olemme turvassa. Ja ellemme ehkä olisikaan turvassa, niin onhan maa leirin tuolla puolen meille avoinna, ja me pääsemme varmasti pakoon, sillä kun me pääsemme Balkanin toiselle puolelle, niin — ota hiiri hännästä kiinni! Me olemme Konstantinopelista tulleita pakolaisia. Siten on kaikki niin kuin ollakin pitää, ja — sitä älä unohda — minulla on oikeus astua Muhamedin telttaan. Siellä tiedän, mitä tehdä, ja me voimme pitää huolta tulevaisuudestamme!"
"Mitä sinä sillä tarkoitat?" kysyi melkein vavisten kiihkoissaan tuo uskoton, rahanhimoinen kreettalainen.
"Pässinpää!" sanoi Tommaso. "Etkö sinä nyt ymmärrä? Minä tiedän, missä Muhamedin raha-arkku on, jossa on enemmän kultaa, kuin mitä tuo nälkäinen, purppuraan puettu kreikkalainen omistaa."
Hän nauraa hihitti tyytyväisenä ja jatkoi sitten: "Me olemme molemmat sulttaanin palveluksessa. Sinä tiedät, että hän maksaa hyvästi: mutta me emme kumminkaan saa niin hyvää palkkaa, kuin minkä arvoisia meidän palveluksemme ovat. Mitä meiltä kohtuullisesta palkastamme puuttuu, sen me otamme täydellä oikeudella ansioittemme oman arvioimisemme mukaan ja viemme sen varmaan talteen. Sitten me annamme heidän tehdä, mitä he tahtovat, ja haemme suojaa Unkarista muka valloitetusta kaupungista tulleina pakolaisina. Sinä voit kiertoteitä palata Kreettaan, elääksesi siellä hekumassa upporikkaana miehenä, ja minä etsin itselleni tyyssijan jostakin paikasta, joka minua miellyttää. Sellainen on tuumani. Luota ehdottomasti minuun, niin kaikki käy mainiosti. Sinä otat, mitä sinulla on, nahkavyöhön vyötäisillesi, ja minä teen samaten. Niinpä tuli, mitä tuli, me olemme turvassa ja — kosto on suloinen!"
Viimeisiä sanoja sanoessaan hän näytti todellakin pirulliselta, ja äkillisellä, melkein itsetiedottomalla liikkeellä osoitti kreettalainen, että hänenkin sielunsa täytti tunne, joka oli yhtä maata Haikin tunteen kanssa.
"Mutta nyt erotkaamme", sanoi Haik. "Minulla on pitempi matka edessäni. Sinä saat rauhassa laskeutua levolle, minun täytyy siivekkäin askelin vaeltaa vielä tämän yötä, niin että päivän sarastaessa olen Adrianopelin porteilla, — jos se minulle onnistuu. Muhamed odottaa minua ja minulta tietoja, joita hän tarvitsee."
He puristivat toistensa kättä ja erosivat. Tuntia myöhemmin oli vanha armenialainen korineen Konstantinopelin muurien ulkopuolella, ja kun hän oli kulkenut noin tunnin verran, tapasi hän luotettavan miehen, jonka huostaan hän heitti korinsa ja nousi varalla olleen muulin selkään.