Hämmästyneenä siitä näystä, joka hänelle tarjoutui, jäi hän seisomaan. Se laaja puolikehä, jonka turkkilaisten leiri muodosti loisti kirkkaassa valossa. Nähtiin tummien olentojen kieppuvan hurjassa tanssissa, kuului riemun huutoja, ikäänkuin olisi ilojuhlaa vietetty. Voiton varmuus, joka ei voinut ajatellakaan vastakohtaa, ja runsaan saaliin toiveet saivat aivan suunniltaan nuo raakalaiset, joista turkkilaisten sotajoukko oli kokoonpantu. Soitto säesti tätä hurjaa menoa ja kohotti vielä innostusta. Jos ei uskonto olisi kieltänyt turkkilaiselta päihdyttävien juomien nautintoa, niin olisi voinut luulla, että koko sotajoukko oli juonut itsensä humalaan.
Nyt oli Haik kuulevinaan kepeiden askelien lähestyvän häntä. — Mutta samassa silmänräpäyksessä olikin hän jo alhaalla kuivassa vallihaudassa ja sieltä hän kerkeästi kuin kissa hyppäsi ylös vallihaudan toiselle puolelle, missä kasvoi matalaa pensaikkoa.
"Saas tästä sinä, roisto!" kuuli hän nyt Isidorin äänen sanovan, ja hyvin tähdätty kivi taitavan, harjaantuneen linkoojan singottamana suhahti aivan hänen korvansa vieritse.
"Huonosti tähdätty, kreikkalainen!" huusi hän nauraen pilkallisesti ja muutamilla hyppäyksillä oli hän päässyt sen vaaran piiristä, jota hänelle petetyn kosto oli tuottanut. Nopeasti juosten riensi hän janitsharien leiriin, jotka hänet tunsivat ja päästivät häiritsemättä lävitse.
Sulttaanin teltassa pidettiin sotaneuvottelua. Sotajoukon kaikki pashat olivat siellä koolla. Neekeri otti hänet vastaan, antoi hänelle ruokaa ja käski ruveta lepäämään hänen omalle divaanilleen; sillä sulttaanin luo hän ei enää voinut tulla, kun sotaneuvottelu kesti paljon yli puoliyön.
Tämä sotaneuvosto ei tosiaankaan näyttänyt iloiselta.
Huolimatta innostuksesta, jonka dervishit eli turkkilaiset munkit saivat aikaan panemalla parastaan saadakseen turkkilaisten uskonkiihkon nousemaan ylimmilleen, oli hyvin arveluttavia huhuja liikkeellä turkkilaisten kesken.
Tosin oli keisari jo aikoja sitten odottanut mahtavata venetsialaista laivastoa pelastuksekseen, mutta se pieni laiva, joka Turkin puolikuu mastonsa nenässä oli lähtenyt vakoilemaan, palasi löytämättä Kreikan vesiltä ja saaristosta jälkeäkään laivastosta. Kuitenkin liikkui leirissä huhu, että tämä laivasto oli lähellä, ja itämaisen mielikuvituksen voimalla sen suuruutta liioteltiin vallan äärettömiin.
Eikä siinä kyllin; kerrottiinpa myöskin unkarilaisen sotajoukon olevan tulossa, joka aikoi hyökätä turkkilaisten selkään. Merkillistä kyllä, nämä molemmat huhut olivat lähtöisin Halil pashasta, tai ainakin hän niitä uskoi, vaikka ne eivät olleetkaan todennäköisiä.
Ylipäätänsä osottautui suurvisiiri kreikkalaisten ystäväksi tai ainakin Konstantinopelin valloituksen vastustajaksi, ja se otaksuminen oli lähellä, vaikka sulttaani ei osottanut sitä uskovansa, että hänet oli ostettu kreikkalaisten rahoilla. Ainakin se seikka näytti sitä todistavan, että jo seuraavana aamuna keisari sai hänen kauttansa kuulla, että sotaneuvottelu oli ollut erimielinen, ja terveisiä, että hänen tuli vaan urhoollisesti puolustaa pääkaupunkiaan, vielä se ei muka ollut hukassa.