Halil puolusti näitä molempia huhuja sotaneuvottelussa ja äänesti, että väkirynnäkkö vielä olisi lykättävä, mutta hänen vastustajansa äänestivät hänet kumoon, ja sulttaanikin taipui heidän puolelleen; kuitenkin jäi hänen mieleensä hiukan epäilyksen kaunaa, että olisikohan vielä lykätä yleistä rynnäkköä.
Vasta leiriin tulonsa jälkeisen päivän iltana pääsi Haik sulttaanin puheille. Innokkaasti kyseli sulttaani, mitä Haik tiesi noista molemmista huhuista.
Haik nauroi. "Korkea padishah", sanoi hän, "usko minua, ne ovat kreikkalaisten valheita, joiden kavala tarkoitus on sinun sotajoukkosi rohkeuden lamauttaminen. Minä tiedän, että keisari toivoi venetsialaisen laivaston tulevan avuksi, minä tiedän, että muudan pieni kaleeri, sinun lippusi mastossa ja laivamiehet turkkilaisiksi puettuina lähti hakemaan laivastoa ja kiirehtimään sen tuloa, mutta etsittyään sitä Kreikanmaan ja Aigeian meren saarten kaikista satamista tuo laiva palasi toivottomana ja kiitti kauppojaan, että se, vaikkakin töin tuskin, pääsi sinun laivojesi huomaamatta. Venetsian dogi näyttää rakastavan uskotonta Bytsantiumia yhtä hartaasti kuin minäkin!"
"Entä unkarilaiset?" kysyi sulttaani.
"No heistä saat olla kerrassaan huoleti. Minä tiedän, miten keisari rukoili apua Budapestista ja Wienistä, mutta siellä, länsimaiden kristittyjen ruhtinasten kesken ei ole sopua nimeksikään. Siellä pitää jokainen huolta itsestään, eivätkä bytsantilaiset tosiaankaan ole tehneet länsimaalaisille sellaisia palveluksia, että nämä nyt viitsivät heidän tähtensä panna henkensä alttiiksi. Usko pikemminkin taivaan luuhistuvan päällesi, kuin länsimaalaisten tulevan Konstantinopelin avuksi. Jos minä erehdyn, niin minä tahdon nurkumatta ojentaa kaulani sinun kapidshi-bashisi miekan katkaistavaksi!"
"Sinun puheesi on luottavaista, mutta rohkeata", sanoi sulttaani.
"Mitäs, jos minä pitäisin kiinni sanoistasi?"
"Tee niin, korkea herra!" huudahti Haik, "tee niin, ja jos minä olen erehtynyt, niin minä otan kärsiäkseni sen, mitä olen sanonut. Lähetä tiedustelijoita Balkanille asti, niin totuus tulee ilmi".
Kului kolme päivää tuosta riemuisasta illasta ja vakoilijat, joita Haik johti, palasivat ilman että olivat voineet havaita jälkeäkään unkarilaisen sotajoukon lähenemisestä. Ja venetsialainen laivasto purjehti toistaiseksi mielikuvituksen merellä, mutta ei sillä, joka huuhteli Italian ja Kreikan rantamia.
"Olisi hullutusta", arveli Haik tehdessään sulttaanille selkoa havainnoistaan, "jos rynnäkkö lykättäisiin tuonnemmaksi. Ulkomuurit", sanoi hän, "ovat niin vioittuneet, että niistä ei ole enää suojaksi puolustajille; miehistön täytyy jo vetäytyä sisusmuureille; eikä heillä enää ole muuta mahdollisuutta hyökkäykseen, kuin että he murtavat auki Hebdomonin palatsin luona aikoja sitten kiinni muuratun portin nimeltä Ksilokerkos, s.o. 'Puuvanne'. Käske väkesi olla siellä varuillaan."
Mitä Haik oli sanonut, se näyttäytyi todeksi. Tämä vanha portti murrettiin auki ja siitä yritettiin hyökätä ulos; mutta Haikin neuvolla oli hyvät seuraukset. Sieltä tehty hyökkäys torjuttiin verisesti.