"Mistä sinä sen tiedät?" kysyi perämies.
"Olen vähän vilkaissut hänen olkansa ylitse, asettaessani astioita kaappiin", sanoi Henry.
Perämies pysähtyi ja tarkasteli nuorta lupaavaa ystäväänsä.
"Silloin joskus ehkä katselet minunkin kirjeitäni?" sanoi hän.
"Te vaan kirjoittelette vaimollenne", sanoi Henry välinpitämättömänä, "tai äidillenne. Minä en kuitenkaan muuta ole huomannut."
"Sinä tulet huonosti lopettamaan elämäsi, poika", murisi perämies hampaittensa raosta.
"En ymmärrä mitä hän niillä kirjeillään oikein tekee", jatkoi poika, ollenkaan välittämättä tulevaisuudestaan. "Sen vaan varmasti tiedän, että perille ne eivät koskaan mene. Luulen häneltä puuttuvan rohkeutta. — Puh! — Onpa nyt pakanan lämmin!"
Oli uudestaan saavuttu joelle, ja poika pysähtyi epäillen pienen olutkapakan eteen, minkä puoliavonainen ovi ja sannoitettu lattia olivat ainaisia houkutuksia kaikille sivukulkijoille.
"Tilaappas pullo olutta", sanoi perämies, tuntien samoin vetovoiman.
"En", sanoi Henry lyhyesti. "Mitäs minä sitä tilaan, kun te kerran tilaatte."