"Tuolla hän on", sanoi Henry osoittaen katua hiljakseen astuvaa miestä. "Neiti on koulussa toisessa päässä katua. Opettajatar tai jotain sentapaista. Kas nyt ne tulevat!"
Samassa ilmestyi eräästä rakennuksesta kadulle nuori tyttö koululaukku toisessa ja nuottirulla toisessa kädessä. Perässä seurasi liuta koulutyttöjä joista kukin hajaantui omalle suunnalleen.
"Jotenkin kauniita muutamat noista", sanoi Henry ja katseli mielihyvällä koulutyttöjä. "Kas tuossa hän tulee. Minä en puolestani näe mitään erityistä hänessä."
Perämies katsoi tutkivasti lähestyvää tyttöä. Ne olivat siis varmaankin nuo harmaat silmät ja heikko puna tytön poskilla, jotka olivat saattaneet "Merilokin" laivurin pään sekaisin. Kunnioitettavan matkan päässä seurasi laivuri tyttöä ja näytti hämmästyvän, kohdatessaan odottamatta perämiehensä.
"Päivää, Jack!" sanoi hän.
"Hyvää päivää", vastasi perämies teeskennellen kummastusta. "Kuka olisi aavistanut tapaavansa teidät täällä."
Välittämättä vastata näihin hieman pilkallisesti lausuttuihin sanoihin, tirkisteli laivuri Henryä siksi kunnes ystävällinen, pistävä hymyily katosi tämän veitikan kasvoilta. "Läksin vähän kävelemään", sanoi hän lopulta, kääntyen perämieheen.
"Hyvästi sitten taas", sanoi tämä päästääkseen laivurin pulasta.
Toinen nyökäytti päätään ja kääntyi jatkamaan kävelyään vauhdilla, minkä paljas näkeminenkin jo sai hikipisarat perämiehen otsalle. "Saa hän kiiruhtaa, jos vielä aikoo saavuttaa tytön", sanoi hän ajatuksissaan.
"Sitä hän ei haluakaan", sanoi Henry. "Sitä hän ei tee koskaan, — tai jos hän sen tekeekin, menee hän vaan neidin sivutse ja vilkuilee häneen. Illalla hän sitten kirjoittelee rakkauskirjeitä, mutta tytön käteen ne eivät koskaan tule."