"Mutta vaimonne ja tyttärenne?" sanoi herra Tillotson. "Näin sanomalehdessä tänään, että Wilson on saanut teidät kiinni. Luultavasti on hän nyt mennyt saamaan tarkempia määräyksiä suhteenne."
"Hän sai aamulla kirjeen tyttäreltäni", sanoi vanha mies surullisesti.
"Sanoi saaneensa tyttäreltänne. — Ottakaa nyt vaan tavaranne ja seuratkaa minun mukanani."
Innostuneena näyttelemäänsä osaan, tarttui hän vanhan miehen käsivarteen. Kapteeni Gething nousi, otti vanhan, kuluneen hatturasansa seinältä ja seurasi Tillotsonia kannelle.
"Menemme ottamaan lasin", sanoi Tillotson pojalle. "Kymmenen minuutin kuluttua olemme taas täällä."
"All right", sanoi Henry. "Toivoisin vaan pääseväni mukaan minäkin."
Tillotson nauroi ja astuskeli vanhan miehen vieressä laituria ylös kaupunkiin. Alussa kulki kapteeni hyvin välinpitämättömänä, mutta kuta kauemmaksi päästiin kuunarista, sitä enemmän kasvoi hänessä takaa-ajetun eläimen vaistomainen pakohalu ja lopulta oli hän niin innokas pääsemään matkaansa, kuin Tillotson konsanaan voi toivoakin.
"Minne mennään?" kysyi hän, kun lähestyttiin rautatietä. "Junalla minä en matkusta."
"Lontooseen", vastasi Tillotson. "Siellä parhaiten voi pysyä piilossa."
"Mutta junalla minä en matkusta", toisti kapteeni uhmaavana.