"Päinvastoin, olen erinomaisen utelias", sanoi laivuri. "Kun sitäpaitsi etsin Jacksonia, voin mainiosti tavata hänetkin… Kuka sen voi tietää!"
"Niin, kuka sen voi tietää", sanoi vanha rouva. "Yksi häntä muuten jo etsiikin… Herra Glover, tyttäreni tuleva mies."
Seurasi kiusallinen äänettömyys, mutta lopulta kuitenkin, koottuaan kaiken kärsivällisyytensä ja mielenmalttinsa, sai laivuri puhelahjansa takaisin.
"Toivon hänen löytävän miehenne", sanoi hän pitkäveteisesti.
"Herra Glover tekee mitä ihmisvoimalle on mahdollista", sanoi vanha rouva. "Hän on kauppamatkustaja ja kulkee asioissansa ympäri maata."
"Oletteko koettaneet sanomalehdessä ilmoittaa?" kysyi laivuri, yrittäen urhoollisesti pitää voimassa asian alussa osoittamaansa uteliaisuutta.
Rouva pudisti päätään, katsoen epäilevästi tyttäreensä.
"Se ei auttaisi mitään", sanoi hän. "Se ei auttaisi mitään."
"No niin! Enhän minä tahdo sekaantua teidän asioihinne", sanoi laivuri. "Mutta vuoden kuluessa käyn minä useammassa satamassa. Voisinhan vähän tarkemmin katsella ympärilleni, jos vaan tietäisin minkä näköinen etsittävä henkilö on."
Rouva käänteli tuskallisesti ruumistaan, ikäänkuin haluten, mutta myös peläten, ilmoittaa jotakin.