"Oletteko varma asiasta?" kysyi kokki vapisevalla äänellä.
"Kuin kallio", vastasi toinen vakuuttavasti. "Hän tuli tänne noin kuusi vuotta sitten, mutta riitaannuttuaan isäntänsä kanssa muutti hän Holebourneen."
Kokin korvia kuumotti; hän silmäsi kuunaria laiturin ääressä. Työ kävi tomupilven keskessä kuten ennenkin eikä kukaan näyttänyt huomanneen hänen poissaoloaan.
"Jos haluavat päivällistä", sanoi hän itsekseen, tarkoittaen tomuisia olentoja kuunarin kannella, "niin keittäkööt itse, siinä koko asia. Ettekö ottaisi 'lasia' vanhus?"
Tämä oli heti valmis, ja saatuaan kokilta muutaman lasin lönkytti mies hänen vieressään läpi pienen kaupungin ja osotettuaan kokille oikean tien Holebourneen, palasi hän takaisin rakkaaseen porttikäytäväänsä.
Kokki jatkoi vihellellen matkaansa, ajatellen mielihyvällä toisten harmia, kun he kuulevat hänen onnestaan. Kolme penikulmaa marssi hän väsymättä, kunnes lehmuksien välistä esiin pistävä ilmoitustaulu kiinnitti hänen huomionsa pieneen ravintolaan vähän matkaa tiestä. Ulkopuolella puutuolilla istui paksu isäntä janoovia vieraita odotellen.
Kokki epäili silmänräpäyksen, lähestyi sitten hitaasti ravintolaa ja istuutui vastapäätä isäntää ja tilasi lasin olutta.
Isäntä nousi raskaasti ja vaivalloisesti, meni asuntoon täyttämään määräystä ja palasi hetken kuluttua vaahtoava olutlasi kädessään.
"Juokaahan itse vaahto pois", sanoi kokki kohteliaasti.
Paksu mies totteli iskien silmää.