"Ei sillä tapaa hieno", sanoi jälellä oleva matruusi, astuen hänkin lähemmäksi huomatessaan perämiehen hyvän tuulen. "Enpä luule hänen rahtia etsivän, sillä —, vaan — — —, sementistä saa hyvän maksun."
"Se ei ole rahtia", kuului pieni, mutta asiastaan varma ääni.
"Pötki sinä matkoihisi", sanoi Sam vanhus. "Ei sovi sinun ikäistesi poikaviikareitten sekaantua vanhempain ihmisten puheisiin! Mitä sinustakin vielä joskus tullee?
"Mihinkä minä pötkisin? Olenhan omalla laivaosallani", vastasi poika kostonhaluisena.
Miehet vavahtivat ja aikoivat rauhassa poistua, mutta se oli nyt jo myöhäistä. Perämiehen hetkiseksi uinahtanut arvon tunne oli uudestaan herännyt ja hän hypähti raivoisana pystyyn.
"No, tämähän on oikein pirua", karjasi hän. "Tehän olette peräkannella — koko miehistö — joka 'sorkka'! Ehkä herrat suvaitsevat astua kajuuttaankin juomaan lasin totia ja polttamaan sikaarin? — Koko miehistö istuskelee täällä lörpöttelemässä laivurista kuin joukko pesuakkoja! Ja kaupan päälle vielä polttaa! — Polttaa! Kun laivuri tulee takaisin, saa hän hankkia uuden miehistön tai sitten uuden — perämiehen. Minä olen jo saanut tarpeekseni tästä. Täällä ei ole enempää kunnioitusta päällystöä kohtaan kuin lastiproomussa. Kajuutta-poika on ainoa merimies koko joukossa."
Raivoisana marssi hän edestakaisin kannella. Kokki katosi keittiöön ja molemmat matruusit olivat tekevinään jotakin keulassa. Pieni, asiastaan varma veitikka, joka myrskyn sai puhkeamaan, mutta jolla ei ollenkaan näyttänyt olevan halua joutua sen pudistettavaksi, pisti piipun taskuunsa ja katseli ympärilleen.
"Tule tänne!", sanoi perämies ankarasti.
Poika lähestyi.
"Mitä äsken puhuit laivurista?" kysyi toinen.