"Miksemme jotain halvempaa voi aluksi yrittää?" murisi Sam. "Mittailla jalanjälkiä tai kuunnella jos ihmiset jotain tietäisivät. Sinä kokki vaadit aina sitä mikä on kalleinta."
Kokki katsoi ylenkatseellisesti toveriaan. Sam tuli ensin vaaleaksi, sitten hävyttömäksi ja lopetti pyytämällä rahojaan takaisin.
"Älä hulluttele", sanoi kokki suuttuneena. "Anna minun hoitaa tämä asia."
"Ja minä ehkä lopulta joudun sidotuksi tuoliin omilla kengännauhoillani", sanoi julmistunut merimies. Kokki ei viitsinyt vastata, katseli vaan ympärilleen ja huomattuaan kenkäkaupan astui hän sisään ja osti shillingin edestä kengänrihmoja.
"Mitä minä sitten sanon?" kysyi Sam, kun miehet uudestaan seisoivat ulkona ja kokki ripusti hänen käsivarrelleen tusinan nauhoja.
"Eihän sinun mitään tarvitse sanoa", selitti kokki. "Menet sisään vaan ja pidät niitä ihmisten nenän edessä. Jos joku tarjoo lasin niin juot."
"Laseista ei vielä kannata kiittää", tuumi Sam profeetallisesti ennustaen.
"Ota sinä kaikki ravintolat tältä puolelta katua, minä otan toiselta puolelta", sanoi kokki. "Ja jos noin surkealta näytät, tulet tekemään hyvät kaupat."
Kokki varoitti vielä kerran juopottelemisesta, mutta paksu merimies kohautti olkapäitään, otti nauhat käteensä, kirosi itsekseen uutta ammattiaan ja poikkesi pieneen, mutta hyvin äänirikkaaseen ravintolaan. Iso sali oli väkeä täynnä. Samin sydän pamppaili kurkussa koettaessaan kokin neuvoa seuraten parhaansa mukaan pitää tavaroitaan vieraitten nenän edessä. Useimmat eivät hänestä välittäneet mitään; ainoa mies, joka jotain virkkoi, oli punanenäinen merisotilas, joka huomattuaan tusinan kengännauhoja luikertelevan puseronsa hihalla laski varovasti lasinsa pöydälle. Samassa selvisi hänelle Samin yhteys niiden kanssa ja puhe, mikä nyt syntyi muistutti kaikkein vähimmän olutlasin tarjousta.
Seuraavassa ravintolassa tapasi Sam ihmisystävän, joka osti koko hänen varastonsa. Paksu merimies ei ollut ollenkaan ottanut laskuihinsa tällaista hyväntekoa ja sentähden seisoikin hän nyt suu ammollaan, huulet kiukusta väristen.