Hän istui vastapäätä Samia, ryyppäsi lasistaan ja odotti hyväntahtoisesti hymyillen nälkäisen pikkukauppiaan syömistä. Merkillisenä omituisuutena huomautti hän, että nälkäiset ihmiset tavallisesti nyppivät muutamia muruja leivän kuoresta ja sitten syövät pienen pieniä suupaloja sisällyksestä; se varmaankin on enemmän vaisto kuin ymmärrys, joka varoittaa heitä liian nopeasta syömisestä.
Toinen silmä toverinsa lasissa, toinen ovessa, ponnisteli Sam hetkisen osansa näyttelemisessä. Sitten nousi hän ylös, kuiskasi joitakin katkonaisia sanoja kiitokseksi, sanoen vievänsä lopun leivästä kotiin vaimolle ja lapsille.
"Älkää heistä huolehtiko", sanoi hyväntekijä ja laski tyhjän lasinsa pöydälle. "Syökää tuo pois vaan, niin annan teille pari kappaletta kotiinkin vietäväksi."
"Sydämeni on liian täynnä voidakseni syödä", sanoi Sam koettaen päästä ovelle.
"Vatsansa — hän tarkoittaa", kuului samassa nuorenpuoleinen ääni, jonka onneton merimies tunsi liiankin hyvin. Hän kääntyi ympäri ja huomasi Henryn nauravan naaman ja Dickin irvistelevän vieressä.
"Laivassamme hän kävi iltapäivällä", jatkoi nuori kiusanhenki, osoittaen sormellaan uudestaan tuolille vaipunutta Samia, "sai hyvän aterian ja kiitokseksi hiipi pois erään toverimme vaatteissa."
"Siten se juuri kävi, hyvät ystävät", sanoi ihastunut Dick, nyökäyttäen päätään kuuntelijoille.
"Erään toverimme Samin", jatkoi Henry. "Parhaan ja hyväsydämisemmän ihmisen koko maailmassa."
"Oikein kunnian miehen", säesti Dick.
"Pitkä, komea, kaunis mies", sanoi Henry, "ja tällä miehellä ovat nyt hänen vaatteensa."