Vieraat katsoivat vihaisesti suu selällään ylistystä kuuntelevaa Samia. Jokaisessa väkikokouksessa tavallisesti löytyy yksi tai kaksi, joiden sisällinen oikeudentunto pakottaa heidät sen palvelijoiksi ja niin tässäkin. Eräs vaati vaatteet heti toimitettaviksi takaisin. Ehdotus otettiin vastaan mielihyvällä ja tusina miehiä kokoontui onnettoman Samin ympärille.
"Menkää ulos, herrat!" kuului samassa tarjoilijattaren käskevä ääni.
Mentiin ulos, koko joukkio, paksu merimies keskellä huitoen ympärilleen kuin hullu. Pari iskuista sattui kolmeen sivu kulkevaan sotilaaseenkin. Näistä oli kaksi Murphyä ja yksi O'Sullivan, ja nyt tarvittiin kolme poliisia ja apulainen, ennenkuin saatiin loppumaan syntynyt elämä. Sam ei ehtinyt näkemään kuin alun, sillä iloisena, päästessään syntyneessä sekamelskassa pakoon, pysähtyi hän juoksustaan vasta kun puoli tusinaa katuja oli hänen takanaan.
Hetken hengähdettyään ja pyyhkittyään hikeä otsaltaan lähti hän uudestaan jatkamaan matkaansa, tuumien menisikö takaisin laivaan vai yrittäisikö etsimistä uudestaan. Päämäärättä samoili hän ympäri, mutta päätti lopulta olla huolimatta Dickin ja pojan koirankujeista, pysähtyi erään ensi luokan ravintolan eteen ja astui sisään. Kaksi tai kolme pöydän ääressä istuvaa hyvin puettua herrasmiestä pudistivat päätään hänen tavaroilleen, ja hän oli juuri aikeissa poistua, kun pitkä mustapartainen mies astui sisään.
"Tuo varmaan on huono elinkeino", sanoi pitkä ja katsoi kengän nauhoja.
"Kyllä", vastasi Sam nöyrästi.
"Eipä juuri ammatti näytä miestänsä synnyttäneen", sanoi toinen kovaa.
"Näyttää vaan siltä", sanoi Sam ja pudisti päätään läheten ovea.
"Juotte varmaankin?"
"En."