"Merimies", oikaisi Henry. "Kyllä."
"Minä pidän merimiehistä", sanoi pieni tyttö ystävällisesti. "Saat kappaleen omenastani, jos haluat."
"En, kiitoksia", sanoi Henry kiireesti. "Minulla on vielä alkamattomia."
Pikku tyttö nousi pystyyn ja katsoi ylpeästi poikaan, mutta huomattuaan, ettei tämä vilkaissutkaan häneen, puri hän uudestaan omenaansa. "Mikä sinun nimesi on?" kysyi tyttö. "Henry Hatkins", vastasi poika. "Entäs sinun?"
"Gertrude Ursula Florence Harcourt", sanoi tyttö suoristaen selkäänsä.
"Minä en pidä Hatkins nimestä."
"Etkö?" sanoi Henry ja koetti peittää loukkaantumistaan. "Minä en taas pidä Gertrudesta taikka Ursulasta taikka Florencesta, ja Harcourt minusta on kaikkein hullumpi."
Miss Harcourt siirtyi pari kolme tuumaa etemmäksi ja naputti hermostuneesti sormenpäillään pöytää.
"Minä en välitä mistä sinä pidät", sanoi hän ylpeästi.
"Minä pidän Gertystä", sanoi Henry tuntijan äänellä ja katsoi pieniä rusottavia kasvoja. "Gerty on hyvin kaunis, siitä minä pidän."
"Siten minua tavallisesti kutsutaankin", sanoi miss Harcourt huolimattomasti. "Purjehtiiko sinun laivasi suurilla merilläkin?" "Kyllä", vastasi poika.