Viimeinen, mitä hän kuuli pieneen rauhalliseen kammioonsa, mihin hänen seuralaisensa laittoivat hänet levolle, oli hänen ovensa ohitse marssivien joukkojen töminä. Hän kuuli kirkkaan komennusäänen, joka kaikui reippaana ja luottamusta sytyttävänä, ja kun hän juuri oli uneen vaipumassa, kuuli hän kuin kaukaa etäisyydestä kaikuvan vanhan mehiläisten laulun:
Kultapäivyt, siunaa sä
Meidän toimiamme!
Yhteishenki viritä,
Suojaa emoamme!
Kuudestoista luku.
MEHILÄISTEN JA HERHILÄISTEN TAISTELU.
Mehiläisten valtakunnassa vallitsi nyt tavaton kuohunta. Ei edes vallankumouspäivinä ollut semmoista hälinää. Pesä oikein kiehui. Ei ollut ainoatakaan mehiläistä, jota ei olisi vallannut kiihkeä pyhä viha ja joka ei olisi palavasti halunnut kaikin voimin vastustaa vanhaa verivihollista. Silti ei syntynyt sekamelskaa eikä epäjärjestystä, oli vallan hämmästyttävää, miten pian rykmentti oli koolla ja miten tarkalleen jokainen tiesi tehtävänsä ja millä tavalla kukin paraiten voi olla hyödyksi.
Mutta jo olikin aika täpärällä. Kun kuningattaren huudosta vapaaehtoiset astuivat esiin, jotka ensimäisinä tarjoutuivat sisäänkäytävää puolustamaan, palasivat myös nopeasti kuin lentävät pisteet ensimäiset tiedustelijat, jotka oli lähetetty vakoiluretkelle ja nyt ilmoittivat, että herhiläiset olivat tulossa. Vallitsi kammottava odotuksen rauhallisuus. Tyynen vakavina ja ylvään kalpeina seisoivat ensimäiset sotilaat aivan sisäänkäytävän suussa kolmessa suljetussa rivissä. Ei kukaan enää puhunut, kuolemanhiljaisuus vallitsi. Vain taustasta kuului upseerien hiljaisia komennushuutoja heidän järjestäessään reserviväkeä. Olisi luullut koko pesän nukkuvan. Vain portilla työskenteli hiljaa ja kuumeisen joutuisasti kymmenkunta vahanvalmistajaa, joille oli annettu määräys kaventaa sisäänkäytävä vahalla. Kuin taikavoimalla oli muutamissa minuteissa kohonnut kaksi paksua vahaseinää, joita eivät voimakkaimmatkaan herhiläiset kykenisi repimään rikki ilman ajanhukkaa. Lentoaukko oli näin tullut melkein puolta pienemmäksi.
Kuningattaren paikka oli sisällä, mistä hän voi seurata koko taistelun kulkua. Hänen adjutanttinsa juoksivat ja lentelivät edestakaisin. Jo tuli kolmas tiedustelija takaisin. Hän vaipui täysin nääntyneenä kuningattaren eteen.
»Olen viimeinen, joka palaa», huusi hän ponnistaen viimeiset voimansa, »muut ovat kuolleet.»
»Missä ovat herhiläiset?» kysyi kuningatar.
»Lehmusten luona», huusi lähetti ja sitten hän änkytti kuolemantuskassa: »kuulkaa, kuulkaa! Ilma jo suhisee noiden jättiläisten siivenlyönneistä.»