Ja se nauroi irvistäen pienelle Maijalle, niin että nauru oikein kuului.
Mutta kun se taas loikkasi siitä huomaamatta tiehensä, pysyi se poissa, ja turhaan odotteli mehiläinen sitä kotvan aikaa. Hän etsi sitä läheisestä ruohikosta ja kukista, mutta mahdotonta oli sitä enää löytää.
Kuudes luku.
PUKKE.
Kaunis kesäpäivä oli puolillaan, ja sen helle oikein uuvutti pikku Maijaa. Hän lensi laiskasti helakkoina loistavana puutarhanpensasten yli, kunnes jättiläiskokoisen kastanjan suuret lehdet tarjosivat hänelle suojaa ja vilpoisuutta. Kastanjan alla oli tallatulla nurmikolla pöytiä ja penkkejä. Kaikesta päättäen oli siinä puun lehvikön alla kesämaja. Lähellä helotti talonpoikaistalon punainen tiilikatto, ja savupiipusta nousi sinervä savu auringonpaisteeseen.
Nyt näytti Maijasta aivan ilmeiseltä, että lopultakin saa kohdata ihmisen, olihan hän nyt tunkeutunut miltei tämän välittömälle hallinta-alueelle saakka. Varmaankin oli tämä puu ihmisen omaisuutta, ja nuo merkilliset puuesineet tuolla puun varjossa kuuluivat arvatenkin hänen pesäänsä.
Silloin kuului surinaa aivan Maijan vierestä, ja kärpänen laskeutui samalle lehdelle. Se juoksi hetkisen ylt’ympäri lehden vihreätä suoniverkkoa pitkin, aina nykäyksittäin, niin ettei voinut nähdä sen jalkojen liikkeitä, ja melkein näytti siltä kuin se liukuisi sukkelasti ja kiihoittuneena edestakaisin. Sitten se lensi suuren sormilehtisen lehden liuskalta toiselle, mutta teki sen niin nopeasti ja huomaamatta, että olisi sen luullut hyppäävän eikä lentävän. Mutta siltä vain näytti. Kaikesta päättäen se tahtoi ratkaista, millä lehden liuskalla oli olo miellyttävintä. Toisinaan se pyrähti kappaleen matkaa ylös ilmaan, pörisi tällöin oikein intohimoisesti aivan kuin olisi tapahtunut jotain ennenkuulumatonta tai kuin sen tehtävänä olisi maailman tärkein toimitus, laskeutui taas lehdelle ja juoksenteli siinä hypähdellen aivan kuin ei olisi mitään tapahtunut, sitten se istui taas vallan hiljaa, aivan kuin äkkiä paikalleen jähmettyneenä.
Mara katseli, mitä kärpänen siinä auringonpaisteessa oikein teki.
Lopuksi hän astui lähemmä ja sanoi kohteliaasti:
»Hyvää päivää ja tervetuloa lehdelleni! Ellen erehdy, olette kärpänen.»
»Mikäs muu minä voisin olla?» tokasi tuo pikku olento. »Nimeni on
Pukke, ja minulla on hyvin kiire. Aijotteko karkoittaa minut pois?»