»Frits.»
Se oli hänen nimensä. Maija ei voinut kylläkseen katsella sen siipiä.
»Lentäkääpäs vähäsen!» sanoi hän.
»Pitäisikö minun lentää pois?»
»Ei, ei», vastasi Maija. »Minua vain haluttaisi nähdä, miten Teidän suuret valkoiset siipenne liikkuvat sinisessä ilmassa. Mutta saanhan minä sen myöhemminkin nähdä. Missä Te asutte?»
»Minulla ei ole vakinaista asuntoa», sanoi Frits, »ja siihen on montakin syytä. Siitä asti kun olen ollut perhosena, on elämä tosiaankin ihanaa. Ennen, toukka-aikanani, ei koko päivän mittaan poistuttu kaalin lehdeltä, syötiin vain ja kinasteltiin.»
»Mitä oikein tuolla tarkoititte?» kysyi Maija hämmästyneenä.
»Ennen olin toukka», sanoi Frits.
»Sehän on mahdotonta», huudahti Maija.
»No, mutta kuulkaas nyt», tuumi Frits ojentaen molemmat tuntosarvensa suoraan Maijaa kohti, »tietäähän jokainen sen asian, ihminenkin sen tietää.»