»Tulevaisuutta minä ajattelen», sanoi perhonen. »Se on hyvin mielenkiintoista. Mutta nyt haluan lentää. Vuorenrinteellä olevat niityt ovat täynnä sinikelloja ja siankärsäheinää. Siellä on kaikki täydessä kukassa ja, tiedättekö, sinne täytyy minun päästä.»
Maija ymmärsi sen hyvin, ja he sanoivat hyvästit toisilleen ja lensivät eri tahoille, valkoinen perhonen ääneti ja keinuen, aivan kuin lauhan tuulosen kantamana, ja pieni Maija pitäen sitä huoletonta surinaa, jonka kauniina päivinä kuulemme kukista ja jota emme voi unohtaa, kun ajattelemme kesää.
Yhdeksäs luku.
HANNIBALIN TAISTELU IHMISTÄ VASTAAN.
Sen puunkolon lähistössä, minkä Maija oli kesäasunnokseen valinnut, asui männyn kuoressa kaarnakuoriainen Fridolin perheineen. Se oli ahkera ja vakava mies, joka pani paljon huolta ja vaivaa perheensä lisääntymiseen, ja joka siinä suhteessa oli saavuttanutkin kauniita tuloksia. Ylpeydellä hän katseli noin viittäkymmentä vilkasta poikaansa, jotka kaikki antoivat aihetta mitä parhaimpiin toiveisiin. Ne kaivoivat puun kuoressa kukin omaa mutkikasta pikkukäytäväänsä ja viihtyivät siellä mainiosti.
»Vaimoni on järjestänyt asian niin, ettei kukaan tule toisensa tielle», selitti Fridolin Maijalle. »Poikani eivät vielä tunne toisiaan, heidän elämäntiensä käyvät kaikki eri suunnille.»
Maija oli jo kauan ollut Fridolinin tuttu. Hän tiesi hyvin, etteivät ihmiset juuri rakastaneet sitä ja sen sukua, mutta hän itse, Maija, piti Fridolinin olemuksesta ja luonteesta, eikä hänellä ollut tähän asti ollut vähintäkään aihetta karttaa tätä tuttavaansa. Aamuisin, kun metsä vielä nukkui eikä aurinko ollut vielä noussut, kuuli Maija usein Fridolinin paukuttavan ja kaivertavan. Se kaikui pehmeänä kuin hiljainen vihmasade tai kuin nukkuva metsä hengittäisi. Päivemmällä hän sitten näki sen hienon ruskean pölyn, jota Fridolin oli käytävästään kuljettanut.
Eräänä aamuna tämä tuli varhain Maijan luo, kuten hän usein ennenkin oli tehnyt ja tiedusteli sitten, oliko Maija nukkunut hyvin.
»Ettekö lennä tänään?» hän kysyi sitten.
»En», sanoi Maija, »tuuli on liian ankara.»