»Mitä hullua», sanoi kaarnakuoriainen, »istukaa Te vain rauhassa ja tervehtikää kohteliaasti tätä herraa. Hän on sangen oppinut ja hänellä on todellisia tietoja, sitäpaitsi hän on hyväsydäminen ja kiltti ja kuten tuontapainen väki yleensä, vähän hullunkurinen. Katsokaa, mitä hän tekee!»
»Todennäköisesti hän ajattelee», arveli Maija, joka yhä oli ihmeissään.
»Hän taistelee tuulta vastaan», sanoi Fridolin naureskellen, »kunpa eivät hänen koipensa vaan sotkeutuisi.»
»Ovatko sitten nuo pitkät langat tosiaankin hänen jalkojaan?» kysyi
Maija silmät suurina. »Mokomaa en ole milloinkaan nähnyt.»
Sillävälin oli outo olento tullut lähemmäs, ja Maija näki hänet paremmin. Oikeastaan näytti siltä kuin kulkisi se ilmassa, niin kaukana oli sen pieni palleromainen ruumis uskomattoman pitkien jalkojen päässä, jotka hiushienon, liikkuvan telineen tavoin etsivät tukea joka taholta. Se kulki varovaisesti tunnustellen eteenpäin ja samalla heilahteli sen ruskea palleroruumis milloin korkealle ylös, milloin taas alas. Jalat olivat niin pitkät ja hoikat, että yksi sellainen ei mitenkään olisi voinut kannattaa ruumista, se tarvitsi välttämättä kaikkia yht'aikaa, ja kun ne muodostivat keskellä kulman, törröttivät ne korkealla ilmassa sen ruumiin yläpuolella.
Maija löi kämmeniään yhteen.
»Sepä merkillistä!» hän huusi. »Mutta olisitteko Te pitänyt mahdollisena, että noin hennot, aivan hiushienot jalat, voivat olla niin liikkuvat ja hyödylliset, että niitä voi täydellä todella käyttää ja että ne tietävät tehtävänsä. Minusta tämä on ihme, Fridolin!»
»Mitä vielä», sanoi kaarnakuoriainen, »kun jokin asia on hullunkurinen, niin nauretaan sille, ja sillä hyvä.»
»Siihen ei minulla ole halua», vastasi Maija, »usein nauretaan jollekin seikalle, ja myöhemmin käy selville, että se vain johtui siitä, ettei asiaa aluksi ymmärretty.»
Nyt oli vieras tullut lähelle, se katseli jalkojensa korkeudesta alas Maijaan ja sanoi: »Hyvää huomenta! Oikea myrskytuuli, herrasväkeni, oikein paremmanpuoleinen veto, eikö totta, vai mitä? Oletteko kukaties toista mieltä?» Ja se pysytteli puussa kiinni, niin hyvin kuin taisi.