Fridolin hymyili salaa, mutta pieni Maija vastasi kohteliaasti, että hän oi aivan samaa mieltä ja siksi ei hän ollutkaan tänään lentänyt ulos. Sitten hän esitti itsensä. Outo olento tirkisteli polviensa lomitse Maijaa.
»Maija, mehiläiskansalainen», toisti se, »se ilahuttaa minua suuresti, olen kuullut paljon puhuttavan mehiläisistä. Täytyy tunnustaa, että joudun aina hieman ymmälle, kun minun on esitettävä itseni, sillä laajalti levinneellä heimollamme on monta eri nimeä. Lukki on yleisimmin käytetty. Hämähäkkien joukkoon joka tapauksessa kuulun ja ristimänimeni on Hannibal.»
Hämähäkin nimellä on huono kaiku kaikkien pikkuhyönteisten korvissa. Maijakaan ei voinut salata pelkoaan vallankin kun hän muisti vankeuttaan Teklan verkossa. Mutta Hannibal ei näyttänyt sitä lainkaan huomaavan. Ja Maijakin ajatteli, että jos pakko on, lennän tieheni, ja silloin saa tuo nuolla näppiään, sillä siipiä ei sillä ole, ja sen verkko on jossain muualla.
»Olen hajamielinen, hyvin hajamielinen», sanoi Hannibal. »Sallitteko minun astua vähän lähemmäs? Tuon suuren oksan takana olisin suojassa.»
»Olkaa hyvä!» sanoi Maija ja siirtyi syrjään. Fridolin sanoi hyvästit, mutta pikku mehiläistä halutti kovasti tietää, mitä Hannibal oikein oli miehiään. On niitä sentään kaikenmoisia eläimiä maailmassa, ajatteli hän, aina jotain uutta keksii.
Tuuli oli hieman tyyntynyt, ja aurinko pilkisti puiden oksain lomitse. Jossain pensaikossa viritti punarinta-satakieli laulunsa, joka täytti metsän riemulla. Maija näki sen istuvan oksalla, näki miten sen kurkku laulaessa nousi ja laski, ja miten linnun pää oli ylös valoon ojennettuna.
»Jos minä osaisin laulaa punarinta-satakielen lailla», sanoi pieni
Maija, »niin istuisin kukalle ja laulaisin aamusta iltaan.»
»Siitäpä vasta kaunista tulisi», tuumi Hannibal. »Teidän surinastanne nimittäin.»
»Lintu näyttää niin onnelliselta», sanoi mehiläinen.
»Te olette haaveksija», tuumi lukki. »Jos kaikki eläimet toivoisivat osaavansa semmoista, mitä eivät osaa, niin olisi maailma pian ylösalasin. Ajatelkaapas, että punarinta-satakieli arvelisi, että se tarvitsee kaikin mokomin pistimen, tai että vuohi tahtoisi lennellä mettä kokoomassa. Silloin tulisi lopuksi sammakko toivomaan itselleen semmoisia koipia kuin minulla on.»