»Pysykööt sitten kernaammin ikkunaruudulla tai lehtien alla istumassa», sanoi Hannibal, »siellä ne ovat turvassa lampulta, ja siellä voin minä pyydystää niitä. Tuona kohtalokkaana yönä näin minä ikkunakomerossa istuessani useiden sääskien makaavan henkihieverissään lampun vieressä. Huomasin, ettei ihminen välittänyt niistä ollenkaan, ja päätin noutaa ne itselleni. Onko tämän taivaan kannen alla mitään sen luonnollisempaa?»
»Ei», sanoi Maija.
»Ja kumminkin koitui se onnettomuudekseni. Hiljaa ja varovasti minä ryömin ylös pitkin pöydänjalkaa, kunnes voin nähdä reunan yli. Ihminen näytti minusta hirvittävän suurelta, ja minä katselin, mitä hän teki. Hitaasti siirsin jalan toisen eteen ja lähenin lamppua. Niin kauan kuin olin pullon takana suojassa kävi kaikki hyvin, mutta tuskin olin astunut pullon takaa näkyviin, kun ihminen jo huomasi minut ja kourasi käsiinsä. Hän otti yhden jaloistani sormiensa väliin, nosti minut siitä suurien silmiensä eteen ja sanoi: 'Kas vaan!' Ja sitten se ruoja virnisteli koko naamallaan aivan kuin olisi ollut hyväkin lysti kysymyksessä.»
Hannibal huokasi, ja pieni Maija oli aivan ääneti.
Vihdoin hän kysyi jännittyneenä:
»Onko ihmisellä niin suuret silmät?»
»Olkaa hyvä ja ajatelkaa nyt minua ja minun tilaani!» huudahti Hannibal kiivaasti. »Koettakaa kuvitella mielentilaani! Kuka roikkuu mielellään yhdestä jalastaan silmien edessä, jotka ovat parikymmentä kertaa niin suuret kuin roikkujan oma ruumis? Ja jok'ikinen hammas, joka valkoisena loisti ihmisen suussa, oli kaksi kertaa niin suuri kuin minä. No, mitä arvelette?»
»Kauheata», sanoi Maija, »vallan hirvittävää!»
»Silloin irtaantui, Jumalan kiitos, jalkani. On helppo arvata, niitä kaikkea olisi tapahtunut, jos se jalka olisi pitänyt. Minä putosin ja juoksin niin nopeasti kuin jälellä olevat jalkani kantoivat pullon taakse, jonka suojassa huusin pöyristyttäviä uhkauksia ihmiselle. Siksi hän ei minua enää ajanutkaan takaa. Minä näin hänen panevan jalkani valkealle paperille ja katselevan, miten se tahtoi juosta tiehensä, mitä se kumminkaan ei voinut ilman minua.»
»Liikkuiko se sitten vielä?» kysyi Maija kauhistuneena.