»Miksei», sanoi Maija.
»Silloinpa esitän Teille runoelman. Istukaa hiljaa ja sulkekaa silmänne, jottei ympäristö vaikuta häiritsevästi. Runon nimi on 'Ihmissormi'. Se on minun sepittämäni ja se perustuu henkilökohtaiseen kokemukseeni. Kuuletteko?»
»Kyllä», sanoi Maija, »jok'ikisen sanan.»
»Siis:
Ihmissormi.
Kerran tapasit sä mun,
Olin silloin onnellinen.
Pyöreä ol' muoto sun,
Päässäsi ol' kiiltäväinen
Levy, oikein teräväinen,
Joka pääsi liikkumaan.
Toinen pää ol' paikallaan.
»No?» kysyi Lemmitty Seitsenpisteinen hetkisen vaitiolon perästä. Sillä oli kyynelet silmissä, ja ääni oli väräjävä.
»Ihmissormi jätti minuun syvän vaikutuksen», tuumi Maija hieman hämillään. Oikeastaan osasi hän kauniimpia lauluja.
»Mimmoinen oli Teistä muoto?» kysyi Lemmitty kaihomielisesti hymyillen. Ilmeisesti oli hän liikutettu siitä vaikutuksesta, jonka hän esityksellään oli aikaansaanut.
»Pyöreä», vastasi Maija. »Niinhän itse sanoitte runossanne.»