»Sinä saat hoitaa koko yritystä», sanoi Varney; palkkiosi on oleva ruhtinaallinen, jos suoritat kaikki oikealla ajalla, pysyt sanassasi, etkä mittaa ainettasi niin runsaasti, että sen hempukan terveys joutuisi siitä kärsimään — muutoin tulee rangaistuksesikin olemaan yhtä esimerkillinen.»
»Sen hempukan terveys!» kertasi Alasco; »naiseenko minun siis pitääkin koetteleman taitoani?»
»Ei, Sinä pöllöpää», vastasi Varney, »enkö minä jo sanonut Sinulle, että se oli lintu — pyydystetty hamppuvarpunen, jonka piipitys pysäyttäisi haukankin keskelle iskuaan? — näenpä silmiesi säkenöivän, ja minä tiedän, ett'ei partasi todellisuudessa ole aivan niin valkea kuin miksi Sinä olet sen tehnyt — sen Sinä ainakin olet kyennyt muuttamaan hopeaksi. Mutta huomaa hyvin: hänestä saat Sinä pitää hyppysesi erossa. Tämä häkkiin suljettu lintu on hyvin rakas eräälle miehelle, joka ei siedä kilpailua ja vielä vähemmän Sinun kilpailuasi, ja sen terveydestä täytyy ennen kaikkea pitää huolta. Mutta nyt on sitä käsketty saapumaan noihin Kenilworthin juhliin; ja on hyvin toivottavaa — hyvin tärkeätä — aivan välttämätöntä, ett'ei se lennä sinne. Näistä syistä ja niiden perusteluista ei sen tarvitse tietää mitään, vaan on kaikki toimitettava niin, että juuri hänen oma tahtonsa näyttää vastustavan kaikkia hänen kotiin jäämistään estäviä seikkoja.»
»Sehän nyt on luonnollista», sanoi kullantekijä, huulillaan omituinen hymy, joka muistutti enemmän ihmisilmettä, kuin se välinpitämätön ja kohteeton sävy, joka tähän asti oli hänen kasvoillaan väikkynyt ja joka näytti kokonaan suuntautuneen johonkin etäiseen, todellisesta ympäristöstä huolimattomaan maailmaan.
»Niin on», vastasi Varney; »Sinä kai ymmärrät hyvin naisia, vaikka lieneekin pitkä aika siitä kun lähemmin seurustelit heidän kanssaan. — Hyvä, sitä hempukkaa ei siis saa vastustaa, mutta hänen mieltänsä ei myöskään tule kokonaan noudattaa. Ymmärrä minut oikein — pieni pahoinvointi, joka riittää poistamaan halun lähteä muuanne ja joka pakottaa ne Sinun viisaan veljeskuntasi jäsenet, joita ehkä haetaan apuun, määräämään hänet rauhallisesti pysymään alallaan, siinä lyhyesti sanottuna se pieni palvelus, jota tullaan pitämään suurena ja sen mukaisesti palkitsemaan.»
»Minua ei siis vaadita käymään käsiksi Elämän piiriin?» kysyi kullantekijä.
»Päinvastoin: Sinut hirtetään, jos sen teet», ilmoitti Varney.
»Mutta minun tulee saada toimia oman pääni mukaan ja minun piiloutumistani tai pakoani on kaikin tavoin avustettava, jos sattuisin tulemaan ilmi.»
»Kaikki, kaikki myönnetään, Sinä epäuskoinen, joka epäilet kaikkea muuta paitsi kullantekotaidon mahdottomuuksia. — Minä Sinä ukkoseni minua oikeastaan pidät?»
Vanhus nousi, otti kynttilän ja astui sitä nurkkaa kohti, mistä ovi johti siihen pieneen makuuhuoneeseen, joka oli hänelle varattu yösijaksi. — Ovella kääntyi hän ympäri ja kertasi hitaasti Varneyn kysymyksen, ennen kuin vastasi siihen. »Minäkö minä Sinua pidän, Rikhard Varney? — Peloittavampana paholaisena kuin olen itsekään ollut. Mutta minä olen joutunut Sinun pauloihisi ja minun täytyy palvella Sinua määrä-aikani loppuun.»