»Hyvä, hyvä», vastasi Varney kerkeänä, »ole jalkeilla aamun sarastaessa. Saattaahan käydä niinkin, ett'emme tarvitse lainkaan Sinun rohtoasi. — Älä tee mitään, ennen kuin minä tulen itse käymään siellä. — Mikael Lambourne kuljettaa Sinut määräpaikkaasi.»
Kuultuaan salatieteilijän sulkevan ovensa ja telkeävän sen huolellisesti sisäpuolelta, hiipi Varney sen luo ja salpasi sen yhtä huolellisesti ulkopuolelta ja otti avaimen lukosta, mutisten itsekseen: »Peloittavampiko muka kuin Sinä, Sinä myrkynsekoittaja, puoskari ja noita! Ell'et Sinä ole oikein pirun perintö-orjia, niin voi sen selittää vain siten, ett'ei se huoli sellaisesta opetuslapsesta! — Minä olen kuolevainen ihminen ja koetan kuolevaisten tavallisilla keinoilla tyydyttää intohimojani ja edistää suunnitelmiani — Sinä olet itsensä helvetin alamainen. — Ho, hoi, Lambourne!» huusi hän toisesta ovesta, ja Mikael kompuroi esiin punoittavin poskin ja huojuvin askelin.
»Sinä olet juovuksissa, roisto!» karjaisi Varney hänelle.
»Epäilemättä, jalo herra», vastasi hämmästymätön Mikael, »me olemme kaikki kallistelleet maljoja päivän kunniaksi ja korkeasti kunnioitettavan Leicesterin kreivin ja hänen urhean tallimestarinsa terveydeksi. — Juovuksissa! Puukot ja tupet! Joka sellaisena iltana kieltäytyy tyhjentämästä koreata maljatusinaista, on kurja raukka ja maanmuna ja mitä muuta tahansa, ja hänet pakotan minä nielemään kuusi tuumaa tikariani!»
»Kuule nyt, heittiö», sanoi Varney, »selkiä heti paikalla — minä käsken. Minä tiedän Sinun voivan päästä humalastasi yhtä helposti kuin narrin kaavustaan, jos vain tahdot; ja ell'et pääsisi, niin sen pahempi Sinulle.»
Lambourne painoi päänsä alas, poistui huoneesta ja palasi jälleen parin, kolmen minuutin kuluttua kasvot rauhallisina, tukka kammattuna, puku järjestettynä ja niin muuttuneena äskeisestä ulkomuodostaan, että olisi luullut koko miestä uudeksi.
»Oletko nyt järjilläsi ja ymmärrätkö, mitä sanon?» kysyi Varney ankarasti.
Lambourne kumarsi myöntävästi.
»Sinun täytyy lähteä kohta Cumnorin linnaan tuon kunnianarvoisan tietoniekan kanssa, joka nukkuu tuolla pienessä holvihuoneessa. Tässä on avain, jotta voit herättää hänet ajoissa. Ota toinen luotettava mies mukaasi. Kohtele ukkoa hyvin matkalla, mutta älä päästä häntä käsistäsi — ammu hänet, jos hän yrittää pakoon, minä vastaan kaikesta. Fosterille viet minulta kirjeen. Tohtorin tulee asua niissä alakerroksen huoneissa pihan itäpuolella ja hän saa vapaasti käyttää sitä vanhaa työpajaa ja kaikkia sen kojeita. — Hän ei saa päästä mihinkään yhteyteen armollisen rouvan kanssa, ell'en minä erikoisesti toisin määrää — häntä saattaisivat huvittaa ukon silmänkääntäjätemput. Sinä odotat Cumnorin linnassa lähempiä ohjeitani; ja jos henkesi on Sinulle kallis, karta olutpenkkiä ja viinapulloa. Ainoakaan henkäys, minkä vedät Cumnorin linnassa, ei saa sekoittua yhteiseen ilmaan.»
»Riittää, armollinen herra — kunnioitettava herrani, tarkoitin sanoa — ja pian, toivoakseni, kunnioitettava ritarillinen herrani. Te annoitte minulle ohjeeni ja valtakirjani; — minä olen noudattava edellisiä, enkä käyttävä jälkimäistä väärin. — Olen satulassa aamun sarastaessa.»