Ei, mä vaadin, kuulkaa — leikki loppuun,
Ei seisausta, uljas veikka pöytään:
Mä mitä pelipäällä sanon, miehet,
Hetkellä tyynimmälläkin sen täytän.
Pelipöytä.
»Entä mitenkä jaksaa nyt sukulaisenne, hyvä isäntä?» kysyi Tressilian Giles Goslingin ilmestyessä ravintolatupaan edellisessä luvussa kuvattujen juominkien jälkeisenä aamuna. »Voiko hän hyvin ja pysyykö hän yhä vedossaan?»
»Ainakin lähti hän jo kaksi tuntia sitten liikkeelle, tervehtimään herra ties mitä kelvottomia vanhoja tovereitaan; mutta nyt on hän jälleen kotona, nauttien tällä hetkellä aamiaisekseen tuoreita kananmunia ja muskottiviiniä; ja mitä hänen vetoonsa tulee, niin varoitan minä Teitä ystävällisesti olemaan niin vähän kuin mahdollista tekemisissä sekä sen että kaiken muunkin kanssa, mitä Mikko saattaisi ehdottaa. Sensijaan neuvon minä Teitä viipymättä käymään käsiksi lämpimään aamiaiseen, sillä se on saattava Teidän vatsanne jälleen oivalliseen kuntoon, ja antakaa sisarenipojan ja mestari Goldthredin lörpötellä vedostaan niin paljon kuin heitä haluttaa.»
»Minusta näyttää, hyvä isäntä», sanoi Tressilian, »ett'ette Te oikein tiedä, mitä Teidän tulisi puhua tästä sukulaisestanne sekä ett'ette Te voi olla häntä moittimatta tai kehumatta ilman omantunnonkärsimyksiä.»
»Lausuittepa oikean sanan, herra Tressilian», myönsi Giles Gosling. »Luonnollinen rakkaus kuiskuttelee korvaani: 'Giles, Giles, miksi haluat riistää hyvän nimen oman sisaresi pojalta? Haluatko häväistä sisaresi poikaa, Giles Gosling? Tahdotko tahrata oman pesäsi ja häväistä omaa vertasi?' Mutta sitten tulee taas rehellisyys ja sanoo näin: 'Tuossa on nyt arvokkain vieras, joka ikänä on astunut iloisen 'Mustan Karhun' kynnyksen yli, sellainen, joka ei milloinkaan moittinut laskua (sitä te ette ole koskaan tehnyt, herra Tressilian, sen voin sanoa Teille suoraan — ei silti, että siihen olisi syytäkään ollut), sellainen, joka ei tiedä, miksi hän tänne tuli, mikäli minä voin havaita, eikä, milloin hän lähtee; ja tahdotko Sinä nyt, ravintolan isäntä, joka olet rehellisesti kolmekymmentä vuotta maksanut verosi tässä Cumnorin kylässä ja joka nyt olet kunnan esimiehenä, tahdotko Sinä nyt sallia tämän vieraiden vieraan, tämän miesten miehen, tämän kuusivanteisen juomahaarikan matkustajakseen (tekisi mieleni sanoa) joutuvan sisaresipojan verkkoihin, hänen, joka on tunnettu suurisuiseksi kerskuriksi ja toivottomaksi lurjukseksi, kortinpeluriksi ja nopanheittäjäksi, seitsemän kirotun tieteen ylimmäiseksi oppineeksi, jos milloinkaan niissä tieteissä on eri oppi-arvoja suoritettu? Et, taivaan nimessä! Minä voin kyllä ummistaa silmäni ja antaa hänen pyydystää sellaisen pikku perhosen kuin Goldthredin; mutta Teidän, arvoisa vieraani, tulee olla ennakolta varoillanne ja varusteissanne, jos vain haluatte kuulla rehellisen isäntänne neuvoa.»
»Eipä hätää, hyvä isäntä, neuvonne ei ole joutuva hukkaan», vastasi Tressilian; »mutta täytyy minun kuitenkin suorittaa veto-osani, koska kerran olen siitä sanani antanut. Mutta suvaitkaahan neuvoa minua vielä hiukan — kuka tai mitä on tämä Foster ja miksi yrittää hän niin visusti pitää piilossa talonsa naisasukasta?»
»Enpä tosiaankaan», vastasi Gosling, »voi paljoa lisätä siihen, mitä eilen illalla kuulitte. Hän oli ennen kuningatar Marian paavilaisia ja nyt on hän kuningatar Elisabetin protestantteja; hän oli ennen Abingdonin päämunkin hartaita puoluelaisia ja nyt elää hän tuon usein mainitun herraskartanon isäntänä. Lyhyesti: ennen oli hän köyhä ja nyt on hän rikas. Ihmiset puhuvat tuon vanhan avaran kartanon erinäisistä huoneista, jotka olisivat kyllin komeita kuningattarellemmekin — Jumala häntä siunatkoon! — tarpeiksi. Jotkut arvelevat hänen löytäneen aarteen puutarhasta, muutamat luulevat taas hänen myyneen sielunsa paholaiselle siitä aarteesta ja toiset väittävät hänen peijanneen päämunkilta kirkon hopeakalut, jotka uskonpuhdistuksen alkaessa kätkettiin siihen vanhaan herraskartanoon. Rikas hän vain on, ja Jumala ja hänen omatuntonsa, sekä ehkäpä paholainenkin vain tietävät, miten hän on rikkaaksi tullut. Lisäksi on hän aina juro ja ynseä, eikä pidä vähintäkään yhteyttä paikkakunnan muiden ihmisten kanssa, aivan kuin olisi hänellä joku kummallinen salaisuus säilytettävänä tai kuin pitäisi hän itseään toisenlaisesta tomusta tehtynä kuin me muut. Minun nähdäkseni on aivan varmaa, että sukulaiseni ja hän heti joutuvat riitaan, jos Mikko haluaa muistuttaa hänelle entistä tuttavuutta; ja minä olen pahoillani siitä, että Te yhä, arvoisa herra Tressilian, aijotte lähteä sisarenpoikani matkaan.»
Tressilian puolestaan vakuutti menettelevänsä hyvin varovasti, niin ett'ei isännän tarvitsisi hänen puolestaan olla lainkaan huolissaan; lyhyesti: hän esitteli isännälle kaikki ne tavanmukaiset vakuuttelut, joilla rohkeaan tekoon vannoutuneet kokevat torjua ystäviensä varoituksia.
Kuitenkaan ei matkustaja hyljännyt isännän esittelemää aamiaista ja hän oli juuri lopettanut oivallisen aterian, jonka hänelle ja Goslingille tarjosi kaunis Cicely, majatalon päivänpaiste, kun edellisen illan sankari, Mikael Lambourne, astui huoneeseen. Pukeutuminen oli nähtävästi tuottanut hänelle hieman työtä, sillä hänen vaatteensa, jotka olivat nyt aivan toiset kuin ne, joita hän piti matkalla, olivat uusinta kuosia ja sangen huolellisesti sovitellut saattamaan hänet hyvin edulliseen valoon.