»Kautta kunniani, eno», sanoi urho, »Te laitoitte eilen märän illan, mutta tunnenpa nyt sitä seuranneen kuivan aamun. Haluaisinpa mielelläni tyhjentää terveydeksenne pikarillisen huonointa moskaanne. — Heipä hei! kaunis serkkuseni Cicely, minä jätin sinut lapseksi kehtoosi, ja nyt seisot Sinä siinä samettiliiveissäsi niin kauniina tytönheiskaleena, ett'ei Englannin aurinko ikänä valaissut somempaa. Tunne ystäväsi ja sukulaisesi, Cicely ja tule tänne, lapsukaiseni, jotta saan Sinua suudella ja antaa Sinulle siunaukseni.»
»Älähän pidä kovin suurta lukua Cicelystä, sukulaiseni», sanoi Giles
Gosling, »vaan anna hänen mennä menojaan Jumalan nimeen; sillä vaikka
Sinun äitisi olikin hänen isänsä sisar, niin ei se sentään vielä tee
teistä kummankaimoja.»
»Kuinka, eno», vastasi Lambourne, »luuletko Sinä minua sellaiseksi lurjukseksi, että minä tekisin pahaa omille sukulaisilleni?»
»Kuka tässä nyt pahanteosta puhuu, Mikko?» vastasi eno, »mutta minä olen nyt sellainen turhan varovainen. Kiilläthän ja kimaltelethan sinä, koira vieköön, kuin käärme, joka keväällä luo vanhan nahkansa; mutta etpä Sinä siitä huolimatta pääse hiipimään minun Eedeniini. Kyllä minä pidän Eevastani huolta, Mikko, ja siihen saat koreasti tyytyä. — Mutta kyllä Sinä olet totta toisen kerran komeissa vehkeissä, poika! Kun Sinua nyt tuollaisena katselee ja vertaa vaikka tähän herra Tressilianiin ja hänen tummaan ratsastuspukuunsa, niin melkeinpä sanoisi Sinua todelliseksi aatelismieheksi ja häntä juomanlaskijan apulaiseksi!»
»Sepä sen, hyvä eno», vastasi Lambourne, »ei siinä kukaan muu erehtyisikään kuin te maalaisittain kasvatetut, jotka ette ymmärrä parempaa. Sillä sen minä vain sanon, enkä välitä vaikka sen kuka kuulisi, että todellisessa aatelismiehessä on jotakin, minkä kykenevät saavuttamaan vain harvat, jotka eivät ole siihen alaisuuteen syntyneet ja kasvatetut. Minä en tiedä, mikä siinä oikein on temppuna; mutta ainakin saatan minä astua ravintolaan yhtä komeasti, komennella palvelijoita ja viinureita yhtä kaikuvasti, juoda maljani pohjaan yhtä mahtavasti, vannoa ja sadatella yhtä väkevästi ja pidellä rahojani yhtä avokätisesti kuin kuka tahansa noista kiliseväin kannusten ja valkoisten sulkien sankareista ympärilläni — vieköön minut sen tuhat tulimmainen, jos minä sittenkään saan kiinni oikeasta äänestä, vaikka koettaisin uudestaan sadat kerrat. Ravintolan isäntä panee minut alimmaksi pöytänsä päähän ja tarjoaa minulle viimeiseksi; ja viinuri sanoo: 'Kyllä tullaan, kuomaseni', ilman sen suurempia mutkia ja kohteliaisuuksia. Mutta saakeli soikoon, vuotahan aikaa; sisu se kissastakin hengen vie. Minussa on aatelismiestä kylliksi vetämään Tony Tulenpistäjää nenästä, ja se riittäköön tällä kertaa.»
»Te pysytte siis yhä aikomuksessanne lähteä tervehtimään vanhaa tuttavaanne?» kysyi Tressilian seikkailijalta.
»Vahvasti, herra», vastasi Lambourne; »kun panokset on suoritettu, täytyy kestää leikki, sehän on laki kaikkialla maailmassa. Ja Tekin, herra, ell'ei muistini petä (upotin sen näetten melkein liian syvälle viinihaarikkaan!), otitte osaa vetooni?»
»Minä tosiaankin aijon seurata Teitä rohkealle retkellenne», vastasi Tressilian, »jos Te vain suvaitsette päästää minut mukaan; ja olen minä jo maksanut veto-osani arvoisalle isännällemme.»
»Sen on hän tehnyt», vahvisti Giles Gosling, »vieläpä niin kauneissa Henrikin kultarahoissa, ett'ei kukaan iloinen veitikka ole ikänä muuttanut parempia mesiviiniksi. Onnea siis vain yrityksellenne, koska te nyt kerran kaikin mokomin tahdotte käydä Tony Fosterin kimppuun; mutta sopiipa Teidän, kautta kunniani, ottaa toinenkin kulaus ennen lähtöänne, sillä taitaapa vastaanotto siellä kartanossa tulla hieman kuivanpuoleiseksi. Ja jos joudutte johonkin vaaraan, niin älkää missään nimessä turvautuko kylmään teräkseen, vaan lähettäkää hakemaan minua, Giles Goslingia, kunnan esimiestä, niin ehkä minä saisin jotakin selvää Tony Fosterista, olkoon hän niin kopea kuin onkin.»
Sisarenpoika totteli tarkasti enonsa käskyä ja kulautti kurkkuunsa toisen väkevän siemauksen haarikasta, huomauttaen, ett'ei hänen älynsä koskaan palvellut häntä niin hyvin kuin hänen huuhdeltuaan sen kammioita tukevalla aamuryypyllä. — Ja niin lähtivät he yhdessä taivaltamaan Anton Fosterin asuntoa kohti.