Foster katsahti häneen tuikeasti sanoessaan: »Kuulehan, kunnon Mikkoseni; unohda se nimi ja tapaus, johon se viittaa, ell'et halua meidän äskettäin uudelleen henkiin herätetyn ystävyytemme kuolevan äkillistä ja väkivaltaista kuolemaa.»
»Niinkö?» sanoi Mikael Lambourne, »mutta Sinullahan oli tapana pöyhkeillä osasta, joka Sinulla oli ollut näiden kahden kerettiläisen piisparahjuksen polttamisessa.»
»Se tapahtui siihen aikaan», vastasi hänen puhekumppaninsa, »kun minä vielä olin vihan valloissa ja vääryyden kahleissa, mutta se ei enää sovi minun askeleihini eikä teihini nyt, jolloin minä olen kutsuttu kilvoittelukentälle. Arvoisa herra Melkisedek Maultext vertasi minun hairahdustani tässä suhteessa apostoli Paavalin hairahdukseen, tämä kun vartioitsi Pyhän Stefanuksen kivittäjäin vaatteita. Hän saarnasi tästä aiheesta kolmena sunnuntaina peräkkäin ja valaisi sitä erään kunnioitettavan kuulijan — tarkoittaen minua — käytöksellä.»
»Pyydän, vaikene, vaikene jo, Foster», sanoi Lambourne; »sillä en tiedä, miten se tapahtuu, mutta minun ihoni käy aina kananlihalle kun minä kuulen pirun selittelevän raamattua; ja sitäpaitsi, miten oli Sinulla, mies, sydäntä hyljätä tuo vanha mukava uskontosi, jonka saatoit heittää verhoksesi tai riisua yhtä helposti kuin hansikkaan? Muistanpa vielä, miten Sinä olit kärkäs viemään omantuntosi ripitettäväksi heti kun kuu oli lopussa, ja kun pappi oli sen sitten silittänyt ja kiilloittanut ja pessyt valkoiseksi, olit Sinä jälleen valmis pahimpiin konnankoukkuihin, mitä ajatella saattoi, aivan kuin lapsi, joka silloin halukkaimmin juoksee likalätäkköön, kun se on saanut ylleen puhtaan pyhänutun.»
»Älä Sinä huolehdi minun omastatunnostani», sanoi Foster, »sillä siitä Sinä et voi ymmärtää mitään, Sinulla kun ei ole omaatuntoa ollut olemassakaan. Käy mieluummin asiaan ja sano minulle lyhyesti, mitä Sinä minusta tahdot ja mikä toivo on tuonut Sinut tänne?»
»Itseni parantamisen toivo tietysti», vastasi Lambourne, »kuten sanoi sekin akka, joka hyppäsi Kingstonin sillalta veteen. Katsos, tässä pussissa on kaikki, mitä minulle on jäänyt niin pyöreästä summasta kuin mies ikinä saattaa toivoa kantavansa lakkarissaan. Sinulla on täällä nähdäkseni hyvät olot, ja luullakseni on Sinulla vaikutusvaltaisia ystäviä, koska ihmiset puhuvat Sinun olevan jossakin erikoisessa suojeluksessa — no, älä nyt tuijota siinä kuin pistetty sika, sillä etpä Sinä voi tanssia verkossa muiden näkemättä! Nytpä tiedän minä, ettei moista suojelusta suinkaan saada ilmaiseksi; Sinun täytyy suorittaa siitä palveluksia, ja niihin tarjoan minä Sinulle apuani.»
»Mutta ellenpä minä tarvitsisikaan Sinun apuasi, Mikko? Luullakseni voisit Sinä kaikessa vaatimattomuudessasi otaksua sellaisenkin tapauksen mahdolliseksi.»
»Se merkitsee», penäsi Lambourne, »että Sinä mieluummin tahdot ottaa yksin koko jutun urakallesi kuin jakaa palkkion toisen kanssa — mutta äläpäs ole liian ahne, Anton. Liika ahtaminen halkaisee säkin, ja jyvät joutuvat hukkaan. Katsos, kun metsästäjä lähtee hirveä tavoittamaan, ottaa hän mukaansa useampia koiria —. Hänellä on väkevä vainukoira ajamassa haavoitettua otusta takaa yli vuorten ja läpi laaksojen, mutta hänellä on myöskin varalla tulinen verikoira, joka karkaa saaliinsa kurkkuun heti ensi näkemältä. Sinä olet se vainukoira, minä olen se verikoira, ja Sinun isäntäsi tarvitsee kai molempien apua ja hän lienee kylliksi varakas palkitakseen sen. Sinussa on syvää oveluutta — hellittämätöntä sitkeyttä — kestävää, voimakasta luonteenhäijyyttä, missä kaikessa Sinä voitat minut. Mutta sitävastoin olen minä rohkeampi, ketterämpi ja soveliaampi työhön ja toimeen. Erillään eivät meidän ominaisuutemme ole vielä aivan täydellisiä; mutta yhdistä ne ja me ajamme maailmaa edellämme, mihin haluamme. Mitä sanot — lähdemmekö yhdessä metsälle?»
»Ehdotuksesi on koiramainen, ja Sinä tunkeudut minun yksityisasioihini», vastasi Foster; »mutta Sinähän oletkin aina ollut kaltoin kasvatettu koiranpenikka.»
»Sinulla ei tule olemaan syytä sanoa niin, ellethän halveksi minun kohteliasta tarjoustani», virkkoi Mikael Lambourne; »mutta jos halveksit, niin pysyppäs loitolla minusta, herra Ritari, kuten laulussa sanotaan. Minä joko autan Sinun tuumiasi tai kaadan; sillä minä olen tullut tänne toimimaan, joko sitten Sinun kanssasi tai Sinua vastaan.»