»Kärsimyksiä! — onko isäni sitten sairas?» kysyi nainen.
»Niin sairas», vastasi Tressilian, »ettei Teidän suurinkaan kiirehtimisenne voisi enää tehdä häntä terveeksi; mutta kaikki on oleva heti valmiina Teidän lähtöänne varten, heti, kun Te vain annatte siihen suostumuksenne.»
»Tressilian», vastasi nainen, »minä en voi, minä en saa, minä en uskalla lähteä tästä talosta. Palatkaa isäni luo — kertokaa hänelle, että minä olen hankkiva luvan saada lähteä häntä tervehtimään kahdentoista tunnin kuluttua tästä hetkestä. Menkää, Tressilian — kertokaa hänelle, että minä voin hyvin, että minä olen onnellinen — onnellinen, jos tietäisin hänenkin olevan onnellisen — sanokaa hänelle, ettei hän saa epäillä minun tuloani, minun tuloani sellaisella tavalla, että kaikki suru ja murhe, mitä Amy on hänelle tuottanut, on unohtuva — Amy-parka on nyt suurempi kuin hän uskaltaa sanoakkaan — Mene, hyvä Tressilian — minä olen Sinuakin loukannut, mutta usko minua, minulla on voimaa parantaa ne haavat, jotka olen iskenyt — minä ryöstin Sinulta lapsellisen sydämen, joka ei ollut Sinun arvoisesi, ja minä voin korvata sen tappion kunniaviroilla ja arvonylennyksillä.»
»Puhutteko Te tätä minulle, Amy? — Tarjoatteko Te minulle kurjan kunnianhimon valekomeutta sen tyynen rauhan asemesta, jonka Te minulta ryöstitte? — Mutta kylliksi tästä — Minä en tullut Teitä nuhtelemaan, vaan palvelemaan ja pelastamaan — Te ette voi salata sitä minulta: Te olette vanki. Muutoinhan olisi jo Teidän hellä sydämenne — sillä se oli kerran hellä sydän — ollut aikoja sitten isänne vuoteen ääressä — Tulkaa — petetty, onneton tyttö-parka! — Kaikki unohdetaan — kaikki annetaan anteeksi. Älkää peljätkö minun tekevän vaikeuksia entisen sopimuksemme suhteen — se oli vain unelma, ja nyt olen minä hereilläni — Mutta tulkaa — isänne elää vielä, tulkaa ja yksikin hellä sana — yksikin katumuksen kyynel on huuhtova muistista kaiken menneen.»
»Enkö minä ole jo sanonut, Tressilian», vastasi neito, »että minä varmasti tulen isää katsomaan niin pian kuin suinkin toisten ja yhtä sitovain velvollisuuksien täyttäminen sallii? Menkää viemään hänelle nämä uutiset — minä tulen yhtä varmaan kuin aurinko paistaa taivaalla — se on, kun olen saanut luvan.»
»Luvan? — luvan käydä katsomassa tautivuoteellaan, ehkäpä kuolinvuoteellaan viruvaa isäänne!» toisti Tressilian kärsimättömänä; »ja keneltä? — Konnalta, joka ystävyyden varjolla käytti väärin kaikkia vieraanvaraisuuden käskyjä ja varasti Sinut isäsi majasta!»
»Älä puhu hänestä pahaa, Tressilian! — Hän, jota häpäiset, kantaa miekkaa yhtä terävää kuin Sinunkin — terävämpääkin, pöyhkeä mies — sillä parhaimmatkin urotyöt, mitä Sinä olet ikinä suorittanut rauhan tai sodan aikoina, ovat yhtä arvottomia hänen tekojensa rinnalla mainittaviksi kuin Sinun alhainen asemasi niiden piirien rinnalla, missä hän liikkuu. — Jätä minut! Mene, toimita asiani isälleni, ja kun hän vast'edes lähettää jonkun minun puheilleni, niin valitkoon hän mieluisemman sanansaattajan.»
»Amy», vastasi Tressilian tyynesti, »Sinä et voi saattaa minua suuttumaan soimauksillasi. — Sano minulle kuitenkin yksi seikka, jotta veisin edes jonkun lohdutuksen säteen ijäkkäälle ystävälleni — Tuo hänen ylhäinen asemansa, josta Sinä ylpeilet — onko hän jakanut sen Sinun kanssasi, Amy? — Vaatiiko hän aviomiehen oikeudella saadakseen valvoa Sinun askeleitasi?»
»Suista kurja, loukkaava kielesi!» vastasi nainen; »minä en alennu vastaamaan mihinkään kysymykseen, joka leikkaa kunniaani.»
»Sinä ilmaisit kylliksi, kieltäytyessäsi vastaamasta», virkkoi Tressilian; »ja huomaa hyvin, Sinä onneton, että minä olen varustettu isäsi täydellä valtuutuksella vaatimaan Sinulta tottelevaisuutta ja että minä vapautan Sinut tästä synnin ja surun orjuudesta, tahdoitpa Sinä sitä tai et, Amy.»