»Amen! kaikesta sydämestäni, hyvä isäntä», vastasi vieras; »pankaapa pöydälle neljännes parasta kanadalaistanne ja auttakaa minua vahvasti sen tyhjentämisessä?»
»Näytättepä Te totisesti olevan vasta aapispoikia aivan, herra Matkustaja, kun kutsutte isäntäänne avuksi sellaisen pikkusiemauksen voittamiseen kuin neljännes mesiviiniä — olisipa kysymys kokonaisesta isosta mitasta, niin saattaisitte ehkä tarvita minun naapurillista apuani ja kuitenkin käydä vielä aika ryyppymiehestä.»
»Älkäähän siitä huolehtiko», virkahti vieras, »minä olen kyllä tekevä velvollisuuteni kuten tuleekin miehen, joka on vain viiden peninkulman päässä Oxfordista; sillä enpä ole tullut Marsin tantereilta joutuakseni häpeään Minervan opetuslasten joukossa.»
Hänen näin puhuessaan saattoi majatalon isäntä vieraansa runsain kohteliaisuudenosoituksin erääseen suureen, matalaan huoneeseen, missä istui ennestään useita henkilöitä eri ryhmissä; nämä joivat, nuo pelasivat korttia, toiset veistivät juttua ja toiset, joita asiat vaativat nousemaan varhain seuraavana aamuna, päättelivät illallistansa ja sopivat huonemiehen kanssa yösijoistaan.
Vieraan astuminen tupaan hankki hänelle sen yleisen ja häikäilemättömän tarkastelun, joka kuuluu tapoihin moisissa tilaisuuksissa. Tarkastelu johti seuraaviin tuloksiin: — Vieras oli niitä miehiä, jotka, huolimatta siitä, että heidän ruumiissaan ei ole varsinaista vikaa eikä kasvoissaan mitään erikoisesti epämiellyttävää, eivät kuitenkaan ole kauniita, niin että joko sitten heidän kasvojensa ilme, heidän äänensä sointu tai heidän ryhtinsä ja käyttäytymisensä sellaisenaan herättää vastenmielisyyttä heidän seuraansa. Vieraan esiintyminen oli uljasta, vaikkeikaan suoraa, ja hän näytti innokkaasti ja hätäillen vaativan itselleen sitä huomaavaisuuden ja kunnioituksen määrää, jonka hän pelkäsi unohdettavan, ell'ei hän joka hetki olisi muistuttanut oikeudestaan. Hänen pukunaan oli ratsastusviitta, joka avattuna päästi näkyviin hienon, punoksin koristellun ihokkaan; uumenillaan oli hänellä puhvelinnahkainen vyö, josta riippui lyömämiekka ja pari pistoolia.
»Te kuljette hyvin varustettuna, herra», sanoi isäntä, heittäen silmäyksen matkustajan aseihin laskiessaan pöydälle tämän tilaaman höysteviinin.
»Niinpä kyllä, hyvä isäntä; minä olen havainnut ne tarpeellisiksi vaaran hetkellä, enkä minä nykyaikaisten ylimysten tavoin heitä seuralaisiani nurkkaan heti kun ne eivät enään ole välttämättömiä.»
»Jopa jotakin, herraseni!» vastasi Giles Gosling; »sitten Te taidattekin tulla Alankomaista, peitsen ja väkipyssyn pesästä.»
»Minä olen ollut ylhäällä ja alhaalla, ystäväiseni, leveällä ja lavealla, kaukana ja lähellä; mutta tyhjennänpä nyt tässä lasin mesiviiniä terveydeksesi — täytä Sinäkin pikarisi ja vastaa maljaani; ja jos viinisi on ylivertaisen alapuolella, niin saat juoda sen sellaisena kuin olet sen laittanut.»
»Ylivertaisen alapuolella?» ihmetteli Giles Gosling, vetäen siemauksen maljasta ja maiskutellen huuliaan kuvaamattoman nautinnon merkiksi. »Minä en ymmärrä mitään Teidän ylivertaisistanne, mutta tällaista viiniä ei minun tietääkseni saa 'Kolmen Kurjen' viinikaupastakaan; ja jos Te löydätte parempaa tavaraa Xeresistä tai Kanarian saarilta, en minä enää koskaan halua kajota pikariin enkä penniin. Pitäkääpä vain sitä valoa vasten ja Te näette pienten poreiden tanssivan kultaisessa nesteessä kuin tomun auringon valojuovassa. Mutta mieluumminpa totisesti laskisin viiniä kymmenelle maanmoukalle kuin yhdelle matkamiehelle. — Toivon viinin maistuvan Teidän Arvoisuudellenne?»