»Se on puhdasta ja miellyttävää, hyvä isäntä; mutta päästäksenne tuntemaan oikein hyvän nesteen makua, täytyisi Teidän juoda sitä siellä, missä viini kasvaa. Uskokaa minua: espanjalaisenne on liian viisas lähettääkseen Teille itse rypäleen sielun. Tämä juoma esimerkiksi, jota Te pidätte niin erinomaisena, olisi vain kurjaa moskaa Corunnassa tai Porto S:ta Mariassa. Teidän pitäisi matkustaa, hyvä isäntä, jos Teidän mieli tunkeutua syvemmälle tynnyrien ja juomakannujen salaisuuksiin.»
»Totta tosiaan, herra vieras», penäsi Giles Gosling, »jos minun pitäisi matkustaman vain tullakseni tyytymättömäksi kotoisiin tavaroihin, niin tekisinpä luullakseni täydellisen hölmön työn. Muuten takaan minä Teille, että moni typerä houkko saattaa nyrpistää nenäänsä mitä parhaimmalle juomalle, vaikkei hän olisi ikänään liikahtanut Vanhan Englannin savusta; ja niinpä minä yhä kiitän kotipuoleni antimia.»
»Se johtuu vain Teidän alhaisesta katsantokannastanne, hyvä isäntä», sanoi vieras; »olen varma siitä, ett'eivät kaikki kyläläisenne ajattele niin ahdasmielisesti. Teidän joukossanne on, sen rohkenen vakuuttaa, useita uljaita veikkoja, jotka ovat suorittaneet Virginian matkan tai ainakin kierrelleet Alankomaissa. Suomikaahan hieman muistianne. Eikö Teillä ole ulkomailla ketään ystävää, josta Te mielellänne kuulisitte uutisia?»
»Totta totisesti, herraseni, ei ainoatakaan», vastasi isäntä, »sen jälkeen kun tuo rehentelevä Drysandfordin Roope ammuttiin hengiltä Brillin piirityksessä. Vieköön piru sen väkipyssyn, joka kuulan lähetti, sillä eipä ollut koskaan iloisempi veitikko kallistellut maljaa keski-yön aikaan! Mutta hän on nyt kuollut ja kuopattu, enkä minä tunne en sotilasta enkä matkamiestä, sotilaan tositoveria, josta antaisin kuorittua keitto-omenaakaan.»
»Kautta pyhän messun, sepä on kummallista. Mitä! niin monta uljasta Englannin miestä harhailee vierailla mailla, eikä Teillä, joka näytätte olevan arvohenkilöitä, ole ainuttakaan ystävää taikka sukulaista heidän joukossaan?»
»No, jos Te sukulaisista puhutte», vastasi Gosling, »niin oli minulla muuan aika rasavilli sukulaiseksi, joka lähti täältä kuningatar Marian viimeisenä hallitusvuotena; mutta parempi hänen hukkuneena kuin löytyneenä.»
»Älkää puhuko niin, ystäväiseni, ell'ette ole saanut hänestä huonoja tietoja viime aikoina. Moni hurja varsa varttuu ajan oloon jaloksi sotaratsuksi. — Saanko luvan kysyä hänen nimeänsä?»
»Mikael Lambourne oli hänen nimensä», vastasi »Mustan Karhun» isäntä; »hän oli sisareni poika — vaikka yhtä vähänpä tuottaa huvia sen nimen kuin sen sukulaisuudenkin muisteleminen.»
»Mikael Lambourne!» huudahti vieras, ikäänkuin muistiaan ponnistellen. »Mitä, Tekö ette haluaisi olla sukulaisuussuhteissa Mikael Lambournen, sen uljaan soturin kanssa, joka käyttäytyi niin urheasti Venlon piirityksessä, että kreivi Moritz kiitti häntä koko sotajoukon edessä? Häntä mainittiin kaikkialla uljaaksi englantilaiseksi soturiksi, vaikkeikaan hänen tietty olleen suurta sukua.»
»Hän on tuskin voinut olla minun sisareni poika», vastasi Giles
Gosling, »sillä hän oli arka kuin peltokana muuhun paitsi pahantekoon.»