»Sinä olet siis palvellut Indiassa?»
»Sekä Itä- että Länsi-Indiassa», vastasi tämä hovimiehen ehdokas, »sekä merellä että maalla; minä olen palvellut sekä portugalilaista että espanjalaista — sekä hollantilaista että ranskalaista, ja käynyt ominpäin sotaa muutamien reippaiden poikain kanssa, joiden mielestä ei ollut koskaan rauhaa linjan tuolla puolen.» [Francis Drake, Morgan ja monet muut sen ajan urheat merenkulkijat olivat tuskin merirosvoja parempia.]
»Sinä voit tehdä minulle, armolliselle herralleni ja itsellesi hyviä palveluksia», sanoi Varney hetkisen vaijettuaan. »Mutta huomaa, minä tunnen maailman — vastaa minulle vilpistelemättä, osaatko olla uskollinen?»
»Ell'ette Te tuntisi maailmaa», virkkoi Lambourne, »olisi minun velvollisuuteni vastata myöntävästi ilman muuta ja vannoa se todeksi hengen ja kunnian ja muun semmoisen kautta. Muta kun nyt Teidän Armonne näyttää olevan niitä, jotka pitävät enemmän rehellisestä totuudesta kuin ovelasta valheesta — niin vastaan minä Teille, että osaan olla uskollinen hirsipuun juurelle, jopa siitä roikkuvaan silmukkaankin asti, jos minua vain hyvin kohdellaan ja palkitaan; — en muuten.»
»Osaat kai myös muihin avuihisi liittää tämän: näyttää hartaalta ja uskovaiselta, jos hetki vaatii?» jatkoi Varney pilkallisella äänellä.
»Eipä maksaisi minulle mitään», sanoi Lambourne, »vaikka vastaisinkin myöntävästi, — mutta suoran totuuden puhuakseni täytyy minun väkisinkin kieltää. Jos tarvitsette tekopyhää, niin ottakaa Anton Foster, jota jo lapsuudesta asti on vainonnut eräänlainen kummitus, mitä hän nimittää uskonnoksi, vaikka se onkin sitä lajia hurskautta, joka aina vie mahdollisimman suureen hyötyyn. Sitä temppua minä en osaa.»
»Hyvä», vastasi Varney, »ell'ei Sinulla olekaan tekopyhyyden temppua tiedossasi, niin on kai sinulla hemppu tallissa?»
»On kyllä, herra», virkkoi Lambourne, »ja sellainen vielä onkin, että se hyppää yli pensasaitojen ja ojien kilpaa herttuan parhaiden metsästysratsujen kanssa. Kun minä kerran hieman erehdyin Shooter's Hillissä ja pysäytin erään entisen karjakauppiaan, jonka taskut olivat paremmin varustetut kuin hänen aivokoppansa, lennätti se reipas rusko minut ihanasti paikalta, huolimatta kaikista takaa-ajajain kirkumisista.»
»Satuloi se sitten heti paikalla ja seuraa minua», sanoi Varney. »Jätä vaatteesi ja tavarasi isännän huostaan, ja minä vien Sinut palveluspaikkaan, missä syy ei ole onnen, vaan Sinun, ell'ei Sinun käy hyvin.»
»Reippaasti ja rehellisesti puhuttu!» huudahti Lambourne, »ja minä olen ratsun selässä heti paikalla. — Tallirenki, senkin lurjus, satuloi hituistakaan viipymättä hevoseni, jos vähääkään huolehdit pääkuoresi eheydestä — Kaunis Cicely, ota puolet tämän kukkaron sisällöstä lohdutukseksesi äkillisestä lähdöstäni.»