»Mene hiiteen!» vastasi tytön isä, »Cicely ei lainkaan tarvitse Sinun lahjojasi. — Lähde matkaasi vain, Mikko, ja koeta hankkia itsellesi parempia tapoja, jos taidat, vaikk'et Sinä minun luullakseni koskaan osukkaan siihen maahan, missä niitä kasvaa.»
»Näytäppäs minullekin sitä Cicely-tyttöäsi, hyvä isäntä», sanoi Varney; »olen kuullut kovin kehuttavan hänen kauneuttaan.»
»Se on vain auringonpolttamaa kauneutta», vastasi isäntä, »joka kylläkin kestää sateet ja tuulet, mutta joka ei ole lainkaan aijottu miellyttämään niin tottuneita naistuntijoita kuin Te olette. Hän pysyy nyt huoneessaan, sillä hän ei voi tosiaankaan kestää niin päivänkirkkaiden hovimiesten katsetta kuin jalon vieraani.»
»No, rauha hänelle sitten, hyvä isäntä», vastasi Varney; »hevosemme käyvät kärsimättömiksi — toivotamme Sinulle hyvää päivää.»
»Lähteekö sisarenipoika mukaanne, jos saan luvan kysyä?» tiedusteli
Gosling.
»Kyllä, niin on ainakin hänen aikomuksensa», vastasi Rikhard Varney.
»Olet oikeassa — aivan oikeassa», toisteli isäntä — »olet, sanon minä, aivan oikeassa, sukulaispoikani. Sinulla on allasi vireä ratsu, pidä vain hyvä huoli ohjasnuorista — tai jos Sinä aivan välttämättä tahdot päästä kuolemattomuuteen jonkun nuoran suosiollisella avustuksella, minkä aikomuksen lähtösi tämän herran matkaan tekee varsin otaksuttavaksi, kehoitan minä Sinua tapaamaan hirsipuusi niin kaukana Cumnorista kuin suinkin mahdollista; ja niin jätän minä teidät satulainne huomaan.»
Tallimestari ja hänen uusi seuralaisensa nousivat siis ratsuillensa, jättäen majatalon isännän aivan mielensä mukaan päättämään pahaa-ennustavan jäähyväispuheensa omiksi iloikseen, ja kulkivat ripeätä laukkaa, joka esti keskustelun, kunnes erään jyrkän hiekkamäen nouseminen salli heidän sitä jatkaa.
»Oletko Sinä siis tyytyväinen nyt», sanoi Varney matkatoverilleen, »päästessäsi hovipalvelukseen?»
»Olen kyllä, kunnioitettava herra, jos Te vain pidätte minun ehdoistani yhtä paljon kuin minä Teidän.»