»Ja millaiset ne ehdot sitten ovat?» kysyi Varney.
»Jos minulla tulee olla tarkka silmä käskijäni palveluksessa, täytyy hänellä olla hyvin huomaamaton silmä vikoihini nähden», sanoi Lambourne.
»Kyllä niin», virkkoi Varney, »ell'eihän niitä törrötä niin julmasti kaikkialla, että hän väkisinkin taittaa säärensä niihin.»
»Ei suinkaan», vastasi Lambourne. »Sitten: jos minä kaadan otuksen, täytyy minun saada imeä luut.»
»Sehän on vain kohtuullista», sanoi Varney, »kunhan vain parempasi ovat ensin saaneet osansa.»
»Hyvä», jatkoi Lambourne; »sitten on enää sovittavana vain se seikka, että jos laki ja minä joudumme riitaan keskenämme, herrani tulee auttaa minut pälkähästä, ja tämä on pääpykälä.»
»Kohtuullista sekin», virkkoi Varney, »kunhan riita on vain sattunut herrasi palveluksessa.»
»Mitä palkkaan ja muihin semmoisiin tulee, niin minä en puhu mitään», jatkoi Lambourne; »salaisista ansiolahjoistahan minun tuleekin elää.»
»Ei pelkoa», sanoi Varney; »Sinulla tulee olemaan vaatteita ja taskurahoja tarpeeksi vetääksesi vertoja kenelle virkaveljellesi tahansa, sillä nyt pääset Sinä taloon, jossa sataa kultaa, kuten sanotaan.»
»Tämä on kaikki erinomaisesti mieleeni», vastasi Mikael Lambourne;
»Teidän tulee nyt enään ilmoittaa minulle herrani ja käskijäni nimi.»