»Ja asettui esteeksi Teidän totisen lempenne tielle, eikö niin?» kysyi isäntä; »niinhän aina käy tällaisissa tapauksissa; ja päätänpä niin Teillekin sattuneen sen raskaan huokauksen johdosta, jonka juuri päästitte.»
»Tässä tapauksessa kävi kuitenkin aivan toisin, hyvä isäntä. Jalo herra Hugh Robsart puolsi lämpimästi aijettani — hänen tyttärensä se pysyi kylmänä tunteelleni.»
»Hän oli vaarallisempi vihollinen heistä kahdesta», virkkoi ravintoloitsija. »Pelkäänpä saaneenne kosintaanne kylmän vastauksen.»
»Hän ei kuitenkaan kieltänyt minulta kunnioitustansa», jatkoi Tressilian, »eikä näyttänyt vastahakoiselta antamaan minulle toiveita sen kypsymisestä joskus lämpimämmäksikin tunteeksi. Hänen isänsä välityksellä valmistettiin avioliittosopimuksemme, mutta hänen kiihkeistä pyynnöistään lykättiin sen toimeenpano vuodeksi eteenpäin. Sinä aikana ilmestyi Rikhard Varney paikkakunnalle ja käyttäen hyväkseen kaukaista sukulaisuuttaan ritari Hugh Robsartin kanssa, vietti enimmän aikansa hänen seurassaan, kunnes lopulta muuttui ikäänkuin perheen jäseneksi.»
»Sepä ei ennustanut hyvää talolle, jota hän kunnioitti läsnä-olollaan», virkkoi Gosling.
»Ei, kautta ristiinnaulitun!» huudahti Tressilian. »Väärinkäsitykset ja surut liittyivät hänen oleskeluunsa siellä ja niin omituisella tavalla, ett'en vielä tälläkään hetkellä osaa selvittää niiden asteettaista hiipimistä turmelemaan ennen niin onnellisen perheen rauhaa. Ensi alussa vastasi Amy Robsart tämän Varneyn huomaavaisuuksiin tavallisiin seurakohteliaisuuksiin liittyvällä välinpitämättömyydellä; sitten seurasi aika, jolloin tämä mies näytti tulleen hänelle vastenmieliseksi, jopa inhoittavaksikin, kunnes heidän välilleen tuntui syntyneen aivan erinomaisen läheiset suhteet. Varney heitti kokonaan sen tavoittelevan ja mielistelevän sävyn, joka oli ollut ominaista hänen aikaisemmalle lähentelemiselleen; ja Amy puolestaan näytti myös luopuvan siitä peittelemättömästä inhosta, jolla hän oli sitä ennen kohdellut. Heillä näytti olevan salaista yhteyttä ja keskinäistä ymmärtämystä enemmän kuin minä kunnolla saatoin sietää; ja minä aloin epäillä heidän vaivihkaa tapailevan toisiaan, saadakseen puhella paremmassa rauhassa kuin meidän läheisyydessämme. Monet seikat, joihin silloin kiinnitin vain vähän huomiota — sillä minä pidin hänen sydäntään yhtä avonaisena kuin hänen enkelimäisiä kasvojaan — ovat sittemmin muistuneet mieleeni vakuuttamaan minua heidän salaisesta yhteydestään. Mutta minun ei tarvitse lähteä niitä lähemmin selittämään — tosi-asiat puhuvat puolestansa. Amy Robsart katosi isänsä talosta — Varney hävisi samoihin aikoihin — ja juuri tänä päivänä tapasin minä Amyn asumasta Varneyn jalkavaimona hänen inhoittavan kätyrinsä Fosterin talossa, minne Varney oli tuntemattomaksi verhottuna tullut häntä katsomaan salaisen portin kautta.»
»Ja siinäkö nyt oli kahakkanne syy? Minusta nähden olisi Teidän jo ennakolta pitänyt tietämän, ett'ei kaunis naikkonen halunnut eikä ansainnut Teidän sekaantumistanne asiaan.»
»Hyvä isäntä», vastasi Tressilian, »isäni, sillä isäkseni täytyy minun yhä vielä sanoa ritari Hugh Robsartia, istuu kotona kamppailemassa surunsa kanssa tai koettaa, jos on siksi toipunut, mielityöhönsä, metsänkäyntiin, turhaan hukuttaa muiston siitä, että hänellä kerran oli tytär — muisto, joka tuon tuostakin mitä järisyttävimmällä voimalla ottaa hänet valtoihinsa. Minä en voinut kauvemmin sietää sitä ajatusta, että hän eli noin syvässä surussa ja Amy niin syvässä synnissä; ja minä ryhdyin häntä etsimään, toivoen voivani taivuttaa hänet palaamaan kotiinsa jälleen. Minä löysin hänet, ja onnistunko sitten yrityksessäni tai huomaanko sen täydelleen raukeavan tyhjiin, kumpaisessakin tapauksessa on aikomukseni astua laivaan ja matkustaa Virginiaan.»
»Älkää nyt olko noin malttamaton, hyvä herraseni», lohdutti Giles Gosling; »älkääkä hukatko elämäänne sen takia, että nainen — lyhyesti sanottuna — on nainen, ja vaihtelee rakastajiaan yhtä helposti kuin nauhojaan, ilman sen parempaa syytä kuin hänen pelkkä oikkunsa. Mutta ennenkuin pohdimme tätä asiaa edelleen, sallikaa minun kysyä, mitkä epäluulot johtivat Teidät niin varmasti tämän naisen asuntoon, tai oikeamminkin piilopaikkaan?»
»Viimeinen sana sopii paremmin, hyvä isäntä», vastasi Tressilian; »ja mitä Sinun kysymykseesi tulee, niin toi minut näille seuduille tieto siitä, että Varneyllä oli täällä päin laajoja, ennen muinoin Abingdonin munkeille kuuluneita alueita hallussaan; ja sisarenpoikanne käynti vanhan toverinsa Fosterin luona hankki minulle sopivan tilaisuuden päästä täydelliseen varmuuteen asiasta.»